Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Kaksi minibussia kolaroi Kolarissa - 15 ihmistä osallisena

KOLARI
Lapin Kolarissa Ylläksentiellä tapahtui sunnuntaiaamuna kahden minibussin onnettomuus, jossa oli osallisena 15 ihmistä.
Onnettomuus tapahtui aamuyhdeksän jälkeen Muoniontien ja Ylläksentien risteyksessä.

Lapin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan ajoneuvoissa oli tapahtumahetkellä 15 ihmistä, joista kaksi loukkaantui vakavasti. Heidät siirrettiin onnettomuuspaikalta maateitse jatkohoitoon Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle.

- Kahdentoista vammat vaihtelevat lievistä keskivaikeaan. Kaikkia hoidetaan kohteessa. Yksi autoissa olleista oli loukkaantumaton, palomestari kertoi onnettomuuspaikalta puoli yhdentoista jälkeen.

Onnettomuudessa olleet olivat kansallisuuksiltaan suomalaisia ja liettualaisia.

- Kuusi oli kotoisin Liettuasta ja yhdeksän Suomesta. Kaikki olivat aikuisia, lapsia tai nuoria minibussien kyydissä ei ollut, palomestari jatkoi.

Pelastustöihin osallistui myös rajavartiolaitoksen helikopteri sekä pelastushelikopteri Aslak.

Lapin poliisilaitokselta tiedotettiin puolenpäivän aikaan sunnuntaina, että onnettomuuden syyksi epäillään toisen turmabussin kuljettajan kovaa ylinopeutta. Minibussia kuljettanut 47-vuotias itäsuomalainen mies oli poliisin mukaan ajanut noin 100 kilometrin tuntinopeudella tiellä, jossa on 80 km/h rajoitus. Valtatie E8:n risteyksessä kuljettaja törmäsi liettualaisten käyttämän Volkswagen Transporterin etukulmaan.

- Autojen keulat olivat osuneet kulmista yhteen. Törmäystä voidaan kuvata sanoilla "sivusuuntainen nokkakolari", poliisista tiedotettiin sunnuntai-iltapäivänä.

Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä useina vammantuottamuksina.

Onnettomuuden vuoksi yksi ajokaista jouduttiin Muoniontien ja Ylläksentien risteyksessä sulkemaan liikenteeltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    3. 3

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    4. 4

      Au pair -Sanna, 19, tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      OP varoittaa häikäilemättömistä valepoliiseista: ”Soita hätäkeskukseen”

    7. 7

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    10. 10

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    3. 3

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    4. 4

      Au pair -Sanna, 19, tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. Näytä lisää