Petri, Pekka, Petra

Kotimaa

Valikko

”Varmimmin poutaista” - katso, milloin tv:stä tutut meteorologit pitävät kesälomansa

Julkaistu:

Sää
Kesälomat lähenevät vääjäämättä. Säiden asiantuntijat paljastavat omat lomataktiikkansa.
Aleksi Jokela: Tilastollista taktikointia ja hajautusta

Meteorologi Aleksi Jokela lomailee juhannuksesta eteenpäin kaksi viikkoa, ja heinäkuun puolivälistä alkaen toiset kaksi.

- Ajoitan lomat kahteen eri aikaan, että ainakin toiseen sattuisi hyvät säät. Tilastollisesti lämpimin aika on heinäkuun alkupuolelta elokuun puoleen väliin asti. Siksi pyrin pitämään lomat silloin. Kesäkuun lopusta heinäkuun alkuun on myös varmemmin poutaista.

- Alkukesä on usein kuivempaa ja aurinkoisempaa. Heinä-elokuussa on isompi riski sadekuuroille. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä varmaksi, miettii Jokela.

Kesälomaa Jokela lähtee aluksi viettämään Saksaan.

- Heinäkuun lomaviikot vietän Etelä-Suomessa. Ohjelmassa on ehkä purjehdusta ja mökkeilyä. Käyn myös kotiseutuvierailulla Satakunnassa.

Ilona Láng: Festareita ja ehkä Eurooppaan

- Jaan kahden viikon kesälomani kesä- ja heinäkuulle. Sää on usein keskimääräisesti paras heinäkuussa, se on varmasti kaikkein suosituin lomakuukausi, kertoo Láng.

Lángin lomien ajankohtaan vaikuttaa kuitenkin eniten hänen läheistensä lomien ajankohdat. Myös kesän festivaaleilla on oma osansa kesän suunnittelussa.

Festarien lisäksi Lángin suunnitelmissa ehkä pieni ulkomaanmatka jonnekin päin Eurooppaa.

- Eihän kesällä pidemmälle kannata lähteä. Euroopassa on niin kauniit säät, kertoo Láng.

Pekka Pouta: Haravoi lomapäivät pitkin kesää

Pekka Pouta viettää kesälomansa lyhyinä pätkinä pitkin kesää.

- Lähinnä mökillä. Saatan käydä matkalla, en tiedä vielä missä, kertoo Pouta lomasuunnitelmistaan.

Liisa Rintaniemi: Perhe etusijalla, säähän ei voi luottaa

Liisa Rintaniemi viettää kesälomansa kahdessa osassa, juhannuksen jälkeen on kaksi viikkoa ja heinäkuussa toiset kaksi.

- Säät ei vaikuta, tärkeintä on lomailla yhtä aikaa perheen kanssa. Sääthän ovat joka tapauksessa arpapeliä, sanoo Rintaniemi.

Meteorologi Rintaniemi aikoo viettää lomansa pihapiirissä puutarhaprojektin parissa. Luvassa lienee myös kotimaan matkailua, ainakin lasten isovanhempien luo.

  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    2. 2

      Video: Usain Bolt kokeili ensi kerran pituushyppyä – tällainen oli supertähden leiskautus

    3. 3

      Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

    4. 4

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    5. 5

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    6. 6

      SUORA LÄHETYS: Miten käy sotelle? Perustuslaki­valiokunta antaa lausunnon

    7. 7

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    8. 8

      Selvitä diabetesriskisi parissa minuutissa – jopa 150 000 sairastaa tietämättään

    9. 9

      Cristiano Ronaldo sai kaksoset sijaissynnyttäjän avulla

    10. 10

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    7. 7

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    10. 10

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    2. 2

      Video: Usain Bolt kokeili ensi kerran pituushyppyä – tällainen oli supertähden leiskautus

    3. 3

      Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

    4. 4

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    5. 5

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    6. Näytä lisää