Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Tyttö söi yhden Panacod-tabletin - tästä syystä poliisi lähti tutkimaan rikosta

Julkaistu:

Panacod-tabletin syönyt 16-vuotias tyttö joutui huumausainerikoksesta epäillyksi perhekodin kasvatusjohtajan tekemän ilmoituksen vuoksi.
Asia paljastuu poliisin esitutkintapöytäkirjasta.

Tyttö oli anastanut lääkkeitä vanhempiensa keittiön kaapista Äänekosken Suolahdessa perjantai-iltana toukokuussa 2011. Tyttö oli tapahtuma-aikaan viikonloppulomalla Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevasta perhekodista.

Äiti tavoitti tyttärensä myöhemmin illalla kavereidensa seurasta kerrostalon pihasta. Tyttö oli ottanut kaapista Panacodin lisäksi Sirdaludia, mutta kertoi äidilleen nauttineensa molempia lääkkeitä vain yhden tabletin verran.

Äidin kertoman mukaan tyttö oli vaikuttanut päihtyneeltä. Tämän jälkeen tyttö oli ollut kotona jonkin verran aggressiivinenkin.

Tieto tapahtuneesta kantautui perhekotiin ja sitä kautta poliisille. Runsas vuosi myöhemmin, syyskuussa 2012 poliisi kutsui tytön kuulusteluihin.

Tyttö myönsi myös poliisille nauttineensa yhden tabletin kumpaakin lääkettä. Tämän perusteella kihlakunnansyyttäjä katsoi tytön syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.

Syyte jäi kuitenkin nostamatta rikoksen vähäisyyden ja tekijän nuoren iän vuoksi. Syyttäjä päätti asiasta viime vuoden syyskuussa.

Sekä Panacod että Sirdalud ovat niin sanottuja kolmiolääkkeitä, mutta vain Panacod lasketaan huumausaineeksi sen sisältämän kodeiinin vuoksi.

Keskushermoston kautta lihaksia rentouttavan Sirdaludin vaikuttava aine on titsanidiini. Lääkkeen sivuvaikutuksia voivat olla muun muassa uneliaisuus ja huimaus.

IS kertoi tapauksesta 15. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    5. 5

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    6. 6

      Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

    9. 9

      NHL:n varaustilaisuus vauhdissa – monta uutta suomalaista seurojen haaveihin

    10. 10

      Sebastian Vetteliltä vahva vihje ensi kauden suunnitelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    5. 5

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    6. Näytä lisää