Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Yle: Nämä sukunimet hyväksyttiin, näitä ei saanut ottaa

Julkaistu:

Tuhannet suomalaiset vaihtavat sukunimensä vuosittain, kertoo Yle verkkosivuillaan.

Tavallisin syy sukunimen vaihtoon on avioituminen. Osa suomalaisista haluaa luoda uuden suvun ja keksiä itselleen uuden sukunimen, sanoo nimilautakunnan sihteeri Juhani Ketomäki Ylelle.

Nimilautakunta puoltaa noin 90 prosenttia haetuista nimistä. Keksityn nimeä ei saa olla kenelläkään muulla ja sen täytyy sopia suomalaiseen nimistöön.

Ylen mukaan nimilautakunta puolsi viime vuonna muun muassa nimiä Vedenhelmi, Lauma ja Aviala. Myös Verso, Lampilaakso, Pohjankukko, Kivimetsä, Louhenheimo, Roihuvaara, Poppeli, Sepänniemi ja Sadesaari on hyväksytty uusiksi suomalaisiksi sukunimiksi. Sen sijaan nimilautakunta hylkäsi nimet Virccula, Wicman, Lion ja Hernandes.

Yleinen syy hylkäämiseen on, että nimi on kotimaisen nimilainsäädännön vastainen eli ei kuulosta suomalaiselta tai ruotsalaiselta.

Kaupparekisteriin merkityt tai muutoin vakiintuneet yrityksen nimet eivät kelpaa täysin uusiksi sukunimiksi.

Ota kantaa

Oletko harkinnut sukunimen vaihtoa?

Kyllä 20% En 80%
Ääniä yhteensä 30177

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    4. 4

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    5. 5

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    6. 6

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    7. 7

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    8. 8

      Tarjoilija Veera kantoi pöytään hampurilaisia – sheikki Al Qasimi antoi Helsingissä lähes tonnin tipin!

    9. 9

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    10. 10

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    4. 4

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    5. 5

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    6. Näytä lisää