Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

23-vuotias Simon katosi vilkkaalta paikalta – "Tarvitaan vain yksi hänen liikkeistään tietävä henkilö"

Julkaistu: , Päivitetty:

Omaiset ja poliisi kaipaavat vinkkejä lauantaina Helsingin Kalliossa kadonneen 23-vuotiaan Simon Lindellin liikkeistä.
Simon Lindell poistui kurssinsa päättäjäisjuhlista tilausravintola Stidilästä lauantaina 12.4. kello 21–22.30 välisenä aikana. Kun häntä ei kuulunut kotiinsa Munkkivuoreen, huolestui hänen tyttöystävänsä ja teki ilmoituksen katoamisesta.

Ravintola Stidilän käyntiosoite on Kaikukatu 4. Lindellin poistumissuunnasta on ristiriitaista tietoa.

- Yksi ihminen on sanonut, että hän olisi ikään kuin rantaan päin lähtenyt, mutta sekään ei ole varmaa, kertoo Lindellin sisko.

Merenranta sijaitsee muutaman sadan metrin päässä ravintolasta. Siskon mukaan toinen mahdollinen havainto samannäköisestä henkilöstä on tehty noin puolentoista kilometrin päässä toisessa suunnassa Alppikadulla, mutta myös tämä tieto on hyvin epävarma.

Lindellin reppu ja takki ovat löytyneet ravintolasta. Hänen kaverinsa ovat kuitenkin muistelleet, että hänellä olisi lähtiessään ollut jonkunlainen takki päällä.

- Yhdeltä luokkakaverilta on hävinnyt harmaa takki. Oletetaan, että Simon olisi sen ottanut päälleen. Hänellä itsellään on olemassa harmaa takki. Ehkä hän oli unohtanut, millä oli lähtenyt liikenteeseen, sisko miettii.

Repussa olivat Lindellin kotiavaimet. Sen sijaan kännykän, lompakon ja bussikortin oletetaan olevan hänen mukanaan.

- Ehkä hän on voinut ajatella, että käy vain jossakin.

Vilkas katoamispaikka

Lindell oli jonkun verran humaltunut kadotessaan. Hänellä ei ole taustallaan aiempia katoamisia.

- Hän on ollut hyvin järkevä. Simonin tyttöystävä oli lähdössä Ranskaan seuraavana päivänä. Olen kyllä melko varma, että Simon olisi halunnut nähdä hänet ennen sitä.

Lindelliä etsittiin omaisten ja ystävien voimin tiistaina alkuillasta. Mukana oli myös tuntemattomia ihmisiä. Sisko kertookin olevansa iloinen ihmisten aktiivisuudesta.

Hän toivoo, että havaintoja Lindellin liikkeistä tulisi. Katoamispaikka on suhteellisen vilkas, eikä kello ollut kovin paljoa.

- Tarvitaan vain yksi hänen liikkeistään tietävä henkilö, että saataisiin lisää tietoa, sisko vetoaa alueella lauantaina liikkuneisiin.

Lindellin tuntomerkit:

- Pituus: 176 cm

- Paino: 73 kg

- Lyhyet, punertavat hiukset ja ruskeat silmät.

Vaatteet:

- Siniset farkut, ruskea vyö ja tummansininen poolopaita. Paidassa on kolme ruskeaa nappia kauluksessa.

- Takki todennäköisesti harmaa.

- Huom! Vastoin aiempia tietoja Lindellillä oli jalassaan kokoa  39 olevat ruskeat kengät, eikä vaaleat.

Jos tiedät jotakin Lindellin liikkeistä, ota yhteyttä Helsingin poliisin numeroihin 071 877 5353 tai 071 877 4080.

Linkki Lindellin läheisten perustamaan Facebook-ryhmään.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  2. 2

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  4. 4

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  5. 5

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  6. 6

    Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

  7. 7

    Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

  8. 8

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  9. 9

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  10. 10

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  3. 3

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  8. 8

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  9. 9

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  2. 2

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  4. 4

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  5. 5

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  6. Näytä lisää