Vappu

Kotimaa

Valikko

Vihtavuoren räjähdekontti: Useita turvallisuuspuutteita

Räjähdekontin aiheuttama vaaratilanne Laukaan Vihtavuoressa viime kesänä johtui useista turvallisuuspuutteista, kertoo Onnettomuustutkintakeskus.
Onnettomuustutkintakeskus löysi kehitettävää sekä kaivoksen ja räjähdetehtaan toiminnasta että viranomaisvalvonnasta.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa muun muassa, että Turvallisuus- ja kemikaalivirasto kehittää valvontaansa ja rekistereitään. Sisäministeriön tulee puolestaan valmistella ohje laajaa evakuointia varten.

Onnettomuustutkintakeskus toteaa, että viranomaistoiminta onnistui tapauksessa enimmäkseen hyvin. Laajasta evakuoinnista ei kuitenkaan ollut suunnitelmaa, ohjetta eikä kokemusta. Pelastuslaitoksen antama vaaratiedote tuli viiveellä, eikä sen sisältöä muutettu, vaikka tilanne muuttui.

Räjähdysainekontin kuumentuminen tehtaan pihalla Laukaan Vihtavuoressa aiheutti räjähdysvaaran ja laajan evakuoinnin heinäkuussa. Tutkinnan aikana tehdyissä kokeissa vastaavanlainen seos ei syttynyt tai räjähtänyt.

Tutkinnassa kävi kuitenkin ilmi, että kontti kuljetettiin ja varastoitiin vastoin määräyksiä.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

    2. 2

      Poliisi tutkii outoja asuntokäyntejä – tunkeutuja napautti saunan päälle

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

    4. 4

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    5. 5

      Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

    6. 6

      Kuvat: Vapunvietto jätti karut jäljet poliisin tyhjentämään Kaivopuistoon

    7. 7

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    8. 8

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    9. 9

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    10. 10

      Euroopasta löytyi Kim Kardashianin kaksoisolento! Poseeraa kuvaajille valkoinen, märkä toppi muotojensa peittona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    7. 7

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    8. 8

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

    2. 2

      Poliisi tutkii outoja asuntokäyntejä – tunkeutuja napautti saunan päälle

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

    4. 4

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    5. 5

      Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

    6. Näytä lisää