Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Poliisi varoittaa: Älä usko tätä "Itellan" huijausviestiä!

Julkaistu:

Poliisi varoittaa huijausviesteistä, joita suomalaisille on lähetetty Itellan nimissä viikonloppuna ja Tullin nimissä aiemmin.
Poliisin mukaan viikonlopun aikana on Postin ja Itellan nimissä lähetetty huijausviestiä, jossa ilmoitetaan saapuneesta paketista ja annetaan mahdollisuus ohjata paketti uuteen osoitteeseen. Tunnistautumista tarjotaan Nordean, Osuuspankin ja Aktia/POP/Säästöpankin kautta.

Tullin nimissä on vastaavanlaista huijausviestiä lähetetty jo aikaisemmin.

Viime viikolla Tullin huijausviestien avulla päätyi vääriin käsiin tunnistautumistietoja, joilla on onnistuneesti haettu ainakin kuusi kappaletta 2 000 euron pikaluottoa. Poliisin mukaan on mahdollista, että luottoja on haettu useammasta paikasta.

Poliisi kehottaa ottamaan yhteyttä pankkiin, mikäli henkilö on syöttänyt pankkitunnuksensa näille huijaussivuille.

Viestintäviraston mukaan esimerkiksi tällainen huijausviesti on kiertänyt Itellan/Postin nimissä.

"Subject: Saapunut paketti

Teille on 03.04.2014 saapunut lähetys. Lähetys on noudettavissa kahden viikon ajan Kiimingin postista, osoite Kauppareitti 2, 90900 Kiiminki. Lähetys on seurattavissa verkossa, voit myös uudelleenohjata pakettisi uuteen osoitteeseen. Ole hyvä ja varmenna henkilöllisyytesi.

Aktia/POP/Säästöpankki
Nordea
Osuuspankki

Terveisin,
Itella / Posti"

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    2. 2

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    5. 5

      Lahden MM-kisoista rumat tappiot – näin hurjia lukuja kerrotaan torstaina

    6. 6

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    7. 7

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Ylen toimitusjohtaja Kivinen: Nämä asiat olivat Jääskeläiselle vaikeita

    10. 10

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    10. 10

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    2. 2

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    5. 5

      Lahden MM-kisoista rumat tappiot – näin hurjia lukuja kerrotaan torstaina

    6. Näytä lisää