Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Peräti 30 ihmistä kuoli tulipaloissa alkuvuonna - tilastossa valitettava trendi

Suomen pelastusalan keskusjärjestön mukaan tulipaloissa on kuollut alkuvuonna 30 ihmistä.
Ennakkotietojen mukaan palokuolemien määrä on lisääntynyt huomattavasti edellisten kahden vuoden vastaavasta ajasta. Viime vuonna samaan aikaan tulipaloissa kuoli 19 ihmistä, toissa vuonna 18 ihmistä.

Tammi-maaliskuun aikana tulipaloissa kuolleista 13 oli miehiä ja 9 naisia. Kahdeksan sukupuoli ei selvinnyt tietolähteistä.

- Palokuolemia on tänä vuonna ollut valitettavan paljon. Tilastoista ei kuitenkaan ilmenee erityistä syytä tilanteeseen. Palokuolemissa vuosittaiset vaihtelut ovat suuria, kertoo johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Tilaston mukaan kuolleista 13 oli 25–64-vuotiaita, yli 65-vuotiaita oli 5. Trendi viime vuosina on ollut, että ikäihmisten määrä palokuolleista on selvästi suurempi kuin heidän osuutensa väestöstä.

Omakotitalopaloissa kuolleita on ollut alkuvuonna 13, kerrostaloissa 10 sekä rivi- ja muissa pientaloissa 4. Yksi kuolemantapaus sattui vapaa-ajanasunnossa ja kaksi muissa kuin asuinrakennuksissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. 6

      Satu Tuomisto julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä liikemiesrakkaansa kanssa – rakastavaiset kuin kaksi marjaa

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    9. 9

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    10. 10

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. Näytä lisää