Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Suomen suurin kiskontajuttu - ei tuomioita kiskonnasta

Julkaistu:

Suomen suurimmaksi mainitussa kiskontajutussa ei lopulta annettu yhtään tuomiota kiskonnasta.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus korosti kansliatuomiossaan perjantaina, että kiskonnan uhrin pitäisi olla ymmärtämätön, ajattelematon tai hetkellisesti harkintakyvytön.

Oikeuden mielestä ei ollut kiskontaa eikä muukaan rikos, kun pihinä tunnettu ja kokenut tamperelainen liikemies vaihtoi 180 000 euron asunnon kahteen veneeseen.

Osapuolet hinnoittelivat kaupat yhdessä, eikä veneille välttämättä ole oikeata hintaa. Alkoholisoitunut liikemies ei ollut kauppaa hieroessaan humalassa.

Oikeakin hinta

Jutun toisen asianomistajan oikeus arvioi korkeasti koulutetuksi, hintatietoiseksi ja ilmaisukykyiseksi. Hämeenlinnalaismies oli perinyt varallisuutta, joten hän ei ollut ahdingossa taloudellisestikaan.

Kiskontasyyte lähti siitä, että uudet tuttavat olivat hämeenlinnalaisen uskonnollisuuteen vedoten houkutelleet tämän yhä isompiin ja monimutkaisempiin kauppajärjestelyihin ja lainanottoon. Miehen omaisuudesta hävisi 2008–2010 neljä asuntoa ja rantakiinteistö.

Oikeus arvioi miehen saaneen toisesta Helsingin asunnosta oikean hinnan, mutta toisesta jäi rahaa välikäsille. Törkeä petos oli kyseessä silloinkin, kun kaksi asuntoa Tallinnasta ja rantaa Lammilta menivät vastikkeetta.

Uhri oikeutettiin liki 700 000 euron korvauksiin.

Pankinjohtajan syyte nurin

Liikemies sai päätekijänä 3 vuoden ja 2 kuukauden tuomion. Kaksi muuta tekijä tuomittiin myös: toiselle 2 vuotta 8 kuukautta ja toiselle 2 vuotta 4 kuukautta.

Tuomittuja on kaikkiaan toistakymmentä. Yksi on asianajaja, joka syyllistyi törkeään rahanpesuun ottaessaan nimiinsä Tallinnan asunnon.
Asianajaja tulkittiin myös uhriksi. Kun asunto meni ulosotossa, liikemies sai uhkaamalla hänet ottamaan pankista 120 000 euron lainan ja rahat itselleen.

Entisen pankinjohtajan rahanpesusyyte meni nurin. Oikeus katsoi miehen rahoittaneen liikemiestä ja tämän lähipiiriä väljästi jo pidempään ilman, että pankkivalvonta olisi huomauttanut luototuksesta.

Liki 200-sivuinen tuomio menee Turun hovioikeuteen, sillä tyytymättömiä ilmaantui heti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. 6

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Nyrkkeilysalilta lähteneen urheilijan kotimatka katkesi julmalla tavalla – löydettiin kuolleena verilammikosta

    9. 9

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    10. 10

      Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. Näytä lisää