Aulis

Kotimaa

Arhinmäen ministeriura oli täynnä väriläiskiä - mikä sinulle jäi mieleen?

Julkaistu:

Paavo Arhinmäen (vas) ministeritaival muistetaan paitsi Sotshin jääkiekkopronssin juhlinnasta, myös värikkäistä kannanotoista.
Tuoreen ex-ministerin Paavo Arhinmäen kolmivuotinen taival urheilu- ja kulttuuriministerinä ei välttynyt kohuilta. Osa väriläiskistä on syntynyt tahattomasti, osa aivan suunnitellusti.

Ensimmäinen kohu Arhinmäen ministeriuralla syntyi 2011, kun Musiikkitalon avajaiset jäivät kulttuuriministeriltä väliin.

- Menen mieluummin konserttiin kuin tuommoiseen enemmän kilistelytilaisuuteen, Arhinmäki sanoi Helsingin Sanomille.

Ministeri on tunnettu urheilun ystävä. Musiikkitalon avajaisten sijaan Arhinmäki matkusti Liettuaan kannustamaan Suomen miesten koripallomaajoukkuetta.

Kulttuuriväki raivostui päätöksestä, varsinkin kun myös tilaisuus Sibelius-Akatemiassa peruttiin samaisen koripalloreissun vuoksi. Kesällä 2012 väliin jäivät Savonlinnan oopperajuhlat, vaikka kyseessä olivat merkittävän oopperainstituution 100-vuotisjuhlat.

- Vasemmistoliiton ja nimenomaan meidän nykyisen kulttuuriministerimme linjauksissa nähdään tietämättömyyttä siitä, mikä suomalaisen työväenliikkeen historia on. Suomalaisen työväenliikkeen perusoletus oli se, että työläisille pitää saada oikeus samaan korkeakulttuurin mitä yläluokilla oli, kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salonen ihmetteli.

Kaikkien poisjääntien jälkeen syntyi humoristinen Paavo ei ollut täälläkään -ilmiö. Facebookiin perustetulla sivustolla sai ilmoittaa, missä kaikkialla kulttuuriministeri ei ollut ollut paikalla.

Elokuussa 2013 Arhinmäki pääsi Suomen urheiluasioista vastaavana ministerinä kunnia-aitoon Moskovan MM-yleisurheilukisoissa. Arhinmäki heilutteli katsomossa sateenkaarilippua protestina Venäjän uudelle laille, joka kieltää "homopropagandan" levittämisen.

Stadionin hetkessä loppuunmyynyttä rap-artisti Cheekiä Arhinmäki vähätteli ja kertoi, ettei pidä kyseisen artistin musiikista. Sotshin talviolympialaisten kiekkojuhlien jatkoilla helmikuussa 2014 urheiluministerin turnauskestävyys petti ja hän sammui.

Ennen paluutaan kotimaahan Arhinmäki ehti kuitenkin kommentoida Norjan hiihtäjien lääkityksen olevan kohdillaan, mistä norjalaiset hermostuivat. Reissaaminen kävi kunnon päälle. Pian Arhinmäen nähtiin pilkkivän eduskunnan ministeriaitiossa. Enemmän aiheesta tässä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta päätettäessä yleisilme oli väritön, mutta Arhinmäeltä ei väriä puuttunut. Ministeri kuvattiin kirjavat sote-sukat jalassa.

Itse Arhinmäki kertoi keskiviikkona blogissaan, että hänen omasta mielestään tärkein saavutus ministeriurallaan oli Olympiastadionin peruskorjauksen järjestäminen.

Huh, melkoinen ministeriura! Ihmekös siis, että ensimmäinen asia, mitä Arhinmäki aikoi tehdä hallituksesta erottuaan, oli mennä kotiin nukkumaan.

Ota kantaa

Mitä jäi Arhinmäen ministerinurasta päällimmäisenä mieleen?

Poisjäänti Musiikkitalon avajaisista 5% Poisjäänti Savonlinnan oopperajuhlilta 3% Paavo ei ollut täälläkään -netti-ilmiö 6% Sateenkaarilipun heiluttelu 10% Cheek-kommentit 12% Sotshin pronssijuhlat 48% Olympiastadionin peruskorjauksen hoito 3% Opintotuen puolustaminen 9% Osinkoverokohu 4%
Ääniä yhteensä 2653

Muistatko myös nämä?

KAVEREILLE TÖITÄ
Ministeri esimerkiksi järjesti avustajansa Jussi Saramon Veikkauksen hallituksen jäseneksi ja ex-kansanedustaja Minna Sirnön (vas)  Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi.
 
OLYMPIASTADIONIN REMONTTI
Jalkapallofani hoiti rahat Olympiastadionin peruskorjaukseen.
 
NÄPIT IRTI OPINTOTUESTA
Arhinmäki vastasi opintotuesta ja hän vahti visusti, että opintotuen leikkaus tai opintotuen muuttaminen lainapainotteisemmaksi ei tule toteutumaan.
 
OSINKOVEROTUS
Kehysriihessä vuosi sitten hallitus päätti muuttaa osinkoverotusta, kukaan ei vaan aluksi tiennyt, mitä tuli päätettyä. Juha Sipilä (kesk) kysyi asiaa Arhinmäeltä. Arhinmäki nosti metakan, ja hallitus retusoi omaa veroesitystään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

    3. 3

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    4. 4

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. 6

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    7. 7

      Ihmiset tunkivat väkisin samaan kuvaan rantaveteen eksyneen delfiininpoikasen kanssa – pienokainen kuoli vartissa

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    10. 10

      Ihminen jäi jumiin 150 kiloa painavan hautakiven alle Tampereella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    6. 6

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    10. 10

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

    3. 3

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    4. 4

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. Näytä lisää