Signe, Varma

Kotimaa

Forssassa epäillään tuhopolttoa kerrostalossa − 8 joutui sairaalaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Torstai-iltana syttyi Forssassa Isoniityntiellä kerrostaloasunnossa raju tulipalo.
Nelikerroksisen kerrostalon toisen kerroksen huoneistossa syttyi kello 18 maissa illalla raju palo. Huoneiston asukas jätti oven auki, jolloin savukaasut pääsivät leviämään porraskäytävään. Pelastuslaitos avusti porraskäytävästä ulos 14 ihmistä.

Kolme asukasta kuljetettiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Viisi vietiin hoidettavaksi Forssan sairaalaan.

− Heillä ei ollut palovammoja, mutta he hengittivät myrkyllisiä savukaasuja, kertoo palomestari Mikko Malin Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta.

Tulipalo ei vaatinut kuolonuhreja.

Tilapäismajoitusta 50:lle

Alustavien tietojen varassa epäillään kyseessä olleen törkeä tuhopoltto.

− Tapa, millä huoneisto paloi siinä vaiheessa, kun meidän ensimmäinen savusukelluspari sinne huoneistoon meni antaa vahvoja viitteitä, että jollain syttyvällä nesteellä olisi huoneisto sytytetty palamaan, Malin arvioi.

Tuhoutuneessa huoneistossa asui yksin miesasukas. Palomestarin mukaan hän ei loukkaantunut ja hänet nähtiin alkuvaiheessa pihalla.

− Sen jälkeen hän on poistunut paikalta, eikä häntä ole tavoitettu, Malin sanoo.

SPR järjestää tilapäismajoituksia talon noin 50 asukkaalle, koska talosta on palon vuoksi jouduttu katkaisemaan lämmöt ja vedet. Kyseessä on kaupungin omistama kerrostalo, jossa on kaupungin vuokra-asuntoja.

− Täällä paikalla ovat myös kaupunginjohtaja ja kirkkoherra. He ovat olleet osaltaan mukana tilapäismajoituksen järjestämisessä, Malin kertoo.

Palomestarin mukaan palaneessa huoneistossa menivät ikkunat rikki ja työntyivät parvekkeelle.

− Palo oli varsin raju, joten se on varmasti herättänyt tunteita ylemmissä kerroksissa. Ylemmät parvekkeet ovat mustia ja siellä on paljon savua. Se on varmaan ollut omiaan nostattamaan paniikkimielialaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

    2. 2

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    3. 3

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    4. 4

      Demareilta suorat sanat Jussi Halla-aholle: ”Juuri tähän terrorismilla pyritään”

    5. 5

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    6. 6

      Onko muovikipposi terveysriski? Eviran asiantuntija kertoo, kauanko sitä on turvallista käyttää

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    10. 10

      Omakotitalosta löytyi palaneen naisen ruumis Mikkelissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    6. 6

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    9. 9

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

    2. 2

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    3. 3

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    4. 4

      Demareilta suorat sanat Jussi Halla-aholle: ”Juuri tähän terrorismilla pyritään”

    5. 5

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    6. Näytä lisää