Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Veltto Virtanen järjesti hämmentävän välikohtauksen eduskunnassa

Perussuomalaisten kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtanen menetti malttinsa eduskunnan kyselytunnilla, koska hänelle ei myönnetty puheenvuoroa.
Pitkään puheenvuoroa pyytänyt Virtanen viittilöi ensin puhemies Eero Heinäluoman (sd) suuntaan ja purki tuohtumustaan takana istuneelle Anssi Joutsenlahdelle (ps).

Lopulta keskustan Juha Sipilän puheenvuoron aikana Virtanen heitti pöydällään olleen nipullisen papereita ilmaan niin, että ne leijailivat myös perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin päälle. Tapahtuman johdosta puhemies Eero Heinäluoma nuiji voimakkaasti pöytään samalla kun Virtanen marssi suurieleisesti pois salista. Ennen poistumistaan Virtanen kumarsi vielä suurieleisen palvovasti päin puhemiestä.

Soini ei edes vilkaissut salista välikohtauksen jälkeen ulos marssinutta Virtasta.

Varapuhemies Pekka Ravi (kok) uskoo, että Heinäluoma käy keskustelun Virtasen kanssa.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    6. 6

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    7. 7

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    8. 8

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    9. 9

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    10. 10

      Vakavasti loukkaantunut Zlatan rikkoi hiljaisuuden – aikoo palata entistä vahvempana: ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    6. Näytä lisää