Alma

Kotimaa

Valikko

Arvokkaat korut etsivät omistajaa – kenelle kuuluu punainen rubiini?

Julkaistu:

Poliisi etsii kultasepänliikkeitä, joista varaskopla vei arvokkaita koruja.
Poliisi on julkaissut kuvia varastetuista koruista, jotka on viety alkuvuonna kultasepänliikkeestä eri puolilta Suomea. Varastettuja koruja on yhteensä noin 100 000 euron arvosta.

Poliisi sai Vaasasta tammikuun lopulla kiinni viiden hengen rikoskoplan. Koruvarkaat on vangittu.

Romanialainen kopla kiersi autollaan Suomea neljän päivän aikana. He veivät koruja ainakin pääkaupunkiseudulta, Lappeenrannasta, Iisalmesta ja Kajaanista.

Kultasepänliikkeiden ilmoittamien korujen lisäksi koplan hallusta löytyi arvokkaan näköisiä sormuksia ja kaulakoruja. Yhdessä sormuksessa on punainen rubiini. Poliisi arvelee, että sormuksen valmistaja on Kuopiosta.

Poliisin mukaan kopla teki rikokset niin ovelasti, etteivät kaikki uhrit ole tiedostaneet olevansa rikoksen kohteita.

Epäillyt ovat kiertäneet laajalti Suomea. Poliisi arvelee, että korujen omistajat voivat olla esimerkiksi Mikkelistä, Joensuusta tai Kuopiosta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Järjestäytyneen omaisuusrikollisuuden tutkintaryhmä pyytää koruista tietäviltä yhteydenottoa numeroon 071 873 8443 klo 08-16 välisenä aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    2. 2

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    5. 5

      Kimi Räikkönen sai kehut tärkeältä Ferrarin mieheltä

    6. 6

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    7. 7

      Kommentti: Salakatselukohun uhriksi joutunut Kasmir lytättiin julmasti – taitava ulostulo pelasti uran

    8. 8

      Mailamiehet tunkeutuivat yöllä asuntoon Lahden Mukkulassa – poliisi käytti etälamautinta

    9. 9

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    10. 10

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    7. 7

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    8. 8

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    9. 9

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    10. 10

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    2. 2

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    5. 5

      Kimi Räikkönen sai kehut tärkeältä Ferrarin mieheltä

    6. Näytä lisää