Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Näihin Auerin puolustus vetoaa valituksessaan - katso 18 kohdan lista

Julkaistu:

Anneli Auerin puolustus arvostelee kovin sanoin Satakunnan käräjäoikeuden ratkaisua, jossa oikeus totesi Auerin syylliseksi miehensä kuolemaan.
Puolustuksen kritiikki käy ilmi Vaasan hovioikeudelle osoitetusta valituskirjelmästä, joka tuli julkiseksi tiistaina.

Käräjäoikeus tuomitsi Auerin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen joulukuussa. Tuomio syntyi äänestyksen jälkeen. Yksi tuomareista olisi hylännyt kaikki syytteet Aueria vastaan.

Auerin puolustus vaatii valituskirjelmässä, että hovioikeus kumoaa käräjäoikeuden tuomion, hylkää syytteet ja poistaa korvausvelvollisuuden. Näkemystään puolustus perustelee sillä, että käräjäoikeuden ratkaisu perustuu yksipuoliseen ja virheelliseen todistelun arviointiin.

Puolustuksen mukaan Auer ei ole surmannut miestään eikä kohdistanut häneen minkäänlaista väkivaltaa.

Puolustus suomii käräjäoikeutta myös siitä, että se ratkaisua joulukuussa tehdessään sivuutti kokonaan syyttäjien tuoman todistelun ja lisäselvityksen merkityksettömäksi. Tuo todistelu ja lisäselvitys olivat aikanaan syynä siihen, että korkein oikeus palautti jutun käräjäoikeuteen.

Korkein oikeus katsoi, että syyttäjien muutoksenhaun tueksi esittämä aineisto viittasi sellaiseen tapahtumainkulkuun, jonka pohjalta juttua ei ollut aiemmin arvioitu. Puolustuksen mukaan käräjäoikeus oli aineiston sivuuttamisen jälkeen tilanteessa, jossa se käytännössä arvioi uudelleen saman näytön, joka oli ollut jo kahden aiemman tuomion perusteena.

Syyttäjien uusi selvitys perustui Auerin lasten kertomuksiin ja niiden pohjalta tehtyyn lisätutkintaan. Syyttäjät katsoivat, että kertomukset tukevat syytettä. Kertomuksissa oli syyttäjien mukaan vahvoja viitteitä, että Auer oli suunnitellut ja toteuttanut miehensä surmaamisen.

Puolustuksen mukaan korkein oikeus ei ole palautuspäätöksellään voinut tarkoittaa sitä, että Satakunnan käräjäoikeus arvioisi uudelleen sen saman näytön, joka on tullut arvioiduksi sekä alioikeudessa että hovioikeudessa. Puolustus katsookin, että käräjäoikeuden menettely on vastoin oikeusjärjestyksen perusteita ja loukkaa erittäin vakavasti yksilön oikeusturvaa.

Puolustuksen käsityksen mukaan syytteiden hylkääminen olisi mahdollista jo yksistään sillä perusteella, että Auerin syyllisyydestä jää kirjallisen aineiston, todistajakertomusten ja muun näytön perusteella järkevä epäilys. Puolustus on kuitenkin valmis suulliseen pääkäsittelyyn.

Puolustuksen mukaan yksikään tosiseikka ei tue Auerin syyllisyyttä. Syyte perustuu puolustuksen mukaan ”spekulaatioille siitä, mitä olisi pitänyt tapahtua, jos Auer olisi tekijä”.

Jos hovioikeus päätyy suulliseen pääkäsittelyyn, se alkanee aikaisintaan ensi syksynä. Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkaman mukaan alustavasti on neuvoteltu syyskuun alkupäivistä.

Syyttäjät laativat parhaillaan vastaustaan Auerin valituskirjelmään. Määräaika vastauksen antamiseen umpeutuu huhtikuun alussa. Valkama arvioi tiistaina, että todennäköisesti määräaika ei riitä, vaan he joutuvat pyytämään sille jatkoa.

Näihin Auerin puolustus vetoaa:

1. Anneli Auerilla ei ollut motiivia surmata miestään Jukka S. Lahtea.

2. Lapset eivät kuulleet pariskunnan riitelyä surmailtana.

3. Vanhimman lapsen tullessa ensimmäisen kerran surmapaikalle katsomaan ikkuna on juuri hakattu rikki ulkoapäin niin, että lasia on lentänyt pitkälle olohuoneeseen. Auer ja Lahti ovat kuitenkin sisäpuolella, eikä ovea ole voitu välillä avata, joten ikkunan rikkojan on täytynyt olla ulkopuolella.

4. Jukka Lahdella ei ole todettu sellaisia vammoja, jotka olisivat aiheuttaneet toimintakyvyn menetyksen tai tajuttomuuden.

5. Lahden pernaan osuneet veitseniskut on annettu välittömästi ennen päähän osuneita kuoleman aiheuttaneita iskuja, joten oletus teon kaksiosaisuudesta on mahdoton.

6. Lasten kertomukset tukevat yhtäjaksoisesti etenevää tapahtumainkulkua, josta puuttuu lavastusväitteen edellyttämä pitkä tauko.

7. Hätäkeskustallenteelta kuuluu sängyn liikkumista ym. kamppailuun viittaavia ääniä, joita ei pitäisi kuulua, jos Lahti olisi maannut yksin lattialla toimintakyvyttömänä.

8. Perheen toiseksi vanhin lapsi on kuullut lasin ääntä vielä Auerin mentyä puhelimeen, mitä ei pitäisi kuulua, jos Lahti olisi ollut yksin toimintakyvyttömänä.

9. Vanhin lapsi on nähnyt tekijän poistuvan Auerin ollessa puhelimessa.

10. Auer on saanut vamman rintaansa jo ennen puhelun alkua, eikä hän ole voinut välillä riisua paitaa. Jos Auer olisi puhelun aikana surmannut Lahden, paidan etuosan pitäisi olla Jukka Lahden veressä. Paidan etupuolella ei ole todettu lainkaan Lahden dna:ta.

11. Vaikka Auerilla olisi ollut suojavaate, Auer ei olisi parissa minuutissa ennen poliisien tuloa ehtinyt peseytyä, vaihtaa vaatteita ja hävittää todisteita niin, että hän on poliisien saapuessa ollut kuistilla odottamassa puhtaana, kuivana ja hiukset auki, ja niin, että suojavaatetta ei olisi mittavissa kotietsinnöissä löydetty.

12. Kenkiä, ikkunan rikkomiseen käytettyä välinettä, veristä tekokuituvaatetta, verisiä näppylähanskoja tai mitään muutakaan asiaan liittyvää ei ole talosta tai talon ulkopuolelta tai lähiseudulta löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta.

13. Auerin yllä olleesta t-paidasta on löytynyt lakanakuitua, mikä osoittaa, että Auerilla on ollut tämä paita yllään aikaisemmin sängyssä. Paidan sisä- tai ulkopuolelta ei ole löytynyt ainoatakaan sellaista ruskeankirjavaa kuitua, joita on löytynyt runsaasti tapahtumapaikalta, veitsestä, Lahden vaatteista ja Lahden kynnenalusnäytteistä. Tämä osoittaa, että Auer ei ole voinut välillä pukeutua tekijän käyttämään vaatteeseen tai käsitellä muutenkaan tätä vaatetta, koska muuten ruskeankirjavia kuituja olisi väistämättä tarttunut Auerin käyttämään paitaan joko suorasta kosketuksesta tai ihon tai hiusten välityksellä.

14. Auerilla on ollut hengenvaarallinen vamma rinnassa.

15. Auerilla ei ole todettu muita vammoja, vaikka myös Auerissa pitäisi olla vammoja, jos tekoa olisi edeltänyt pitkällinen kamppailu Lahden ja Auerin välillä.

16. Auerin dna:ta ei ole löytynyt Lahden kynnenalusnäytteistä, vaatteista, tapahtumapaikalta taltioiduista takkapuista tai veitsestä. Dna-jälkiä olisi pitänyt löytyä, jos Auer olisi ollut tekijä ja teko olisi käynnistynyt tavallisesta perheriidasta.

17. Veitsestä ei ole löytynyt Auerin hajujälkeä.

18. Naapuritontin jälkilöydölle ei ole muuta järkevää selitystä kuin ulkopuolisen tekijän liikkuminen alueella.

Lähde: Anneli Auerin puolustuksen hovioikeuteen toimittama valituskirjelmä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    3. 3

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Reinerin tytär Linda, 16, karkasi Isisin riveihin – isä kuuli romahduttavan uutisen lapsestaan radiosta autobahnilla

    8. 8

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Ravintola ryöstettiin aseella uhaten Kemissä – poliisi julkaisi kuvan punaisella naisten pyörällä saapuneesta epäillystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    3. 3

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    6. Näytä lisää