Merja

Kotimaa

Valikko

Pankin tyly vastaus asiakkaalle: Ei verkkopankkitunnuksia sokealle

Sokea asiakas ei saanut verkkopankkitunnuksia. Danske Bank pahoittelee tapausta.
Espoolainen Terhi Laaksonen meni keskiviikkona asioimaan Leppävaaran Danske Bankiin. 29-vuotias Laaksonen halusi vuoden tauon jälkeen itselleen käyttöön verkkopankkitunnukset.

Laaksonen on näkövammainen. Hän alkoi sokeutua 16-vuotiaana.  18-vuotiaana hän hankki itselleen ensimmäiset verkkopankkitunnukset.

Laaksoselta poistettiin tunnukset vuosi sitten, kun hän oli edunvalvonnassa. Sittemmin edunvalvonta raukesi.

Keskiviikkona Laaksonen lähti hakemaan uusia verkkopankkitunnuksia.

– Piti saada verkkotunnukset, että voin maksaa vuokran, Laaksonen kertoo.

Pankkivirkailija ei kuitenkaan kelpuuttanut Laaksosta asiakkaaksi.

– Kun pääsin virkailijan luo, hän sanoi suoraan, ettei pankki anna verkkotunnuksia, koska olen sokea.

Selitykset eivät auttaneet

Laaksonen yritti selittää, että hän on ennenkin käyttänyt verkkopankkia ja maksanut laskuja.

– Virkailija sanoi, että pankki ei anna verkkopankkitunnuksia vammaiselle eikä ulkomaalaisille, jos ei osaa lukea suomea, Laaksonen ihmettelee.

Laaksonen lähti pankista itkien. Verkkopankkitunnukset olisivat olleet välttämättömiä, kun asioi esimerkiksi Kelassa.

Laaksonen meni viereiseen Nordeaan.

– Kysyin, onko sokeus teillä este.

Sokeus ei aiheuttanut ongelmaa. Laaksonen vaihtoi pankkia.

Laaksonen käyttää verkkopankkia apuvälineiden avulla. Ulkopuolista apua hän tarvitsee ainoastaan avainlukujen lukemiseen.

"Ei ole konsernin linja"

Danske Bank pahoittelee tapausta.

Palvelujohtaja Hanna-Leena Mikkonen sanoo, että asiakaspalvelijan olisi pitänyt olla asiakaslähtöisempi ja ratkaisukeskeisempi.

– Keskustelua on siinä käyty ja on katseltu laskujen maksua, mutta verkkopankkitunnuksissa on tullut tämä haaste.

Mikkonen uskoo, että asiakaspalvelija ei ottanut riittävästi selvää siitä, että asiakas käyttää apuvälineitä ja pystyy hoitamaan pankkiasioita.

– Danske Bankin tuotevalikoimissa on pistekirjoituksella olevat pankkitunnukset, joilla myös vaikeasti näkövammaiset asiakkaat voivat hoitaa asioitaan puhelimitse ja tietenkin asiakaskohtaisesti apuvälineitä käyttäen myös verkkopankissa, Mikkonen sanoo.

Mikkonen sanoo, ettei ole pankkikonsernin linja, että näkövammaiset eivät saa verkkopankkitunnuksia.

Hän lisää, että pankit joutuvat kuitenkin olemaan tarkkoja pankkitunnusten myöntämisessä.

Pankkitunnus on vahva juridinen tunnistautumisväline, jota käytetään muuallakin kuin pankkiasioissa.

Tunnukset ovat henkilökohtaiset eikä niitä voi antaa toiselle ihmiselle.

– Jos on esimerkiksi kieliongelma, jos ei ole suomi, ruotsi, englanti, silloin pankkitunnuksia ei voi myöntää.

Mikkonen sanoo, että Leppävaaran tilanteessa on jäänyt epäselväksi, voiko asiakas yksin käyttää pankkitunnuksia.

– Jos voi yksin käyttää, totta kai tunnukset silloin annetaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    6. 6

      Äiti sai nelijalkaisena syntyneen vauvansa pitkästä aikaa syliin – ”En uskonut, että saisin tyttäreni takaisin tällaisena”

    7. 7

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    8. 8

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin DJ? 22-vuotiaan Demin vähäpukeiset kuvat villitsevät somessa

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    4. 4

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    6. Näytä lisää