Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Röyhkeä huijari varasti vanhusten pankkikortit – soitti perään ja kysyi tunnusluvut

Vanhukset joutuivat röyhkeän varkauden uhriksi tiistaina Porissa.
Lounais-Suomen poliisin mukaan varkaudesta epäilty mies oli ensiksi soittanut kerrostalon alaovella summeria ja päässyt tekaistulla syyllä rappukäytävään. Hän oli jatkanut matkaansa samalla syyllä vanhuksen asuntoon sisälle.

Mies oli harhauttanut asunnon iäkkään asukkaan anastaen vanhuksen lompakon, jossa oli ollut rahaa ja pankkikortti. Mies oli tämän jälkeen poistunut asunnosta.

Huijaus ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan hetken päästä vanhuksen puhelin oli soinut. Puhelu oli tullut tuntemattomasta numerosta. Toisessa päässä oli ollut lompakon vienyt huijari, joka oli esittänyt poliisia, ja kysynyt, että onko anastuksen kohteelta viety jotain. Tämän jälkeen röyhkeä valepoliisi oli vielä pyytänyt vanhuksen varastetun pankkikortin tunnuslukua.

Poliisin mukaan teon kohteiksi oli valittu useampia iäkkäämpiä ihmisiä.

Poliisi varoittaa kyseisestä huijarista, ja muistuttaa, että poliisi ei missään tapauksessa koskaan pyydä ihmisiltä pankkikortin tunnuslukua puhelimitse.

Poliisi pyytää asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon 050-4564963.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    4. 4

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    5. 5

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    6. 6

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    7. 7

      ”Kun Jumala loi miehen, hän halusi miehen näyttävän minulta” – yleisurheilutähti Brian Oldfield on kuollut

    8. 8

      Isisin tärkeä tukikohta tähtäimessä – tältä näyttää tarkka-ampujien sota Mosulissa

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Ulkomaiset tv-tähdet panikoituvat Kuusamon metsissä – ”Öisin lämpö laskee -30 asteeseen, joka voi tappaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    4. 4

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    5. 5

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    6. Näytä lisää