Iivari, Iivo

Kotimaa

Kaupunginjohtaja esitti pakolaisten ottamista - esitys kaatui

Julkaistu:

Esitys uusien pakolaisten tulosta Lieksaan kaatui kaupunginhallituksen tiukassa äänestyksessä.
Perussuomalaisten Esko Saastamoinen onnistui estämään uusien pakolaisten tulon Lieksaan.

Kaupunginjohtajan sijainen Matti Taponen esitti maanantaina Lieksan kaupunginhallitukselle, että kaupunki ottaisi yhdeksän alaikäistä kiintiöpakolaista. Kaupunginjohtaja esitti päättäjille, että pakolaiset tulisivat Syyriasta.

Saastamoinen asetti kokouksessa kyseenalaiseksi Taposen esityksen.

– Aloin kysellä esityksestä ja kävi ilmi, että esitys on matkan varrella muuttunut. Lautakunnan esityksessä puhuttiin Syyrian pakolaisista, mutta uudessa esityksessä puhuttiin kiintiöpakolaisista, Saastamoinen kertoo IS:lle.

Saastamoinen sai selville, että Lieksaan voi tulla perheitä ja pakolaiset ovat muualta kuin Syyriasta. Saastamoinen ehdotti esityksen hylkäämistä.

Saastamoinen sai esityksensä taakse perussuomalaiset ja sosiaalidemokraatit. Kaupunginjohtajan esitys kaatui äänin 5-4. Kaupunginjohtajaa kannatti keskustan ja kokoomuksen edustajat.

Kaupunginjohtajan sijainen Matti Taponen sanoo, ettei hänen esityksensä ole muuttunut matkan varrella, kuten Saastamoinen väittää.

– Päätösesitykseni on yhdenmukainen lautakunnan esityksen kanssa.

Pakolaiskysymys voi vielä tulla esille kaupunginvaltuustossa, jos joku valtuutettu ottaa asian esille.

Lisäys 19.3.: Matti Taposen kommentti, jutun otsikkoa päivitetty
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  2. 2

    Turun iskun pääsyytetty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  3. 3

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  4. 4

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  5. 5

    Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

  6. 6

    Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

  7. 7

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  8. 8

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  9. 9

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  10. 10

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  2. 2

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  4. 4

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  5. 5

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  6. 6

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  7. 7

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  8. 8

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  9. 9

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  10. 10

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  2. 2

    Turun iskun pääsyytetty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  3. 3

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  4. 4

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  5. 5

    Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

  6. Näytä lisää