Soini, Veini

Kotimaa

31-vuotias pankkineiti teki miljoonakavalluksen nettipelien takia - vankeusrangaistus

Julkaistu:

Yli miljoona euroa pankin rahoja nettipeleihin tärvännyt nuori pankkineiti tuomittiin tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä kahden vuoden ja kolmen kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
31-vuotias nainen vastasi pienen varsinaissuomalaisen pankin pääkassasta. Rahat nettipeleihin hän otti noin 30 asiakkaan jatkuvilta talletus- ja määräaikaistileiltä.

Neljän ja puolen vuoden aikana nainen ehti kavaltaa lähes kaksi miljoonaa euroa. Kavallus paljastui vuoden 2012 kesäkuussa, kun asiakas tuli nostamaan rahoja määräaikaistililtä. Tiliä ei kuitenkaan löytynyt mistään, koska se oli lopetettu.
Pankin vahingoksi jäi loppujen lopuksi runsaat miljoona euroa, sillä nainen lyhensi "velkaansa" pankille toisilta asiakkailta tulleilla rahoilla.

Kavaltamansa rahat nainen käytti nettipelaamiseen. Pääosa rahoista meni ahvenanmaalaiselle peliyhtiölle, jonka  tuotteita nainen käytti runsaan miljoonan euron edestä.

Oikeus käsitteli juttua kaksi viikkoa sitten. Henkilötodistelun ja kirjalliset todisteet oikeus kävi läpi ilman yleisöä. Vankeusrangaistuksen lisäksi nainen joutuu maksamaan pankille kavaltamansa runsaat miljoona euroa takaisin. Muita kuluja naisen maksettavaksi tuli liki 80 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    7. 7

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    10. 10

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. Näytä lisää