Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Radio: Suomi esti Putinin äänitorven lisäämisen pakotelistalle

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan Suomi ei halunnut lisätä uusia nimiä EU:n pakotelistalle.
Radio Free Europe -kanavan toimittaja Rikard Jozwiak kertoi Twitterissä, että Suomi olisi estänyt mediajätti Rossija Segodnjan johtajan Dmitri Kiseljovin päätymisen listalle.

Tuomiojan mukaan Suomi taas halusi pitäytyä suurlähettiläiden sopimassa alkuperäisessä listassa, jossa Kiseljov ei ollut mukana.

Kiseljov on kiistanalainen henkilö. Hänet tunnetaan esimerkiksi homovastaisista lausunnoistaan ja avoimesta kritiikistään Yhdysvaltoja ja Venäjän oppositiota vastaan. Eilen Kiseljov uhosi venäläisen televisiokanavan iltauutisissa, että Venäjä on ainut maa, joka voisi räjäyttää USA:n radioaktiiviseksi pölyksi. Kommentti uutisoitiin laajasti Yhdysvalloissa.

Ilta-Sanomat
kertoi viime joulukuussa, että Kiseljov asui vuosia Suomessa.

EU:n pakotelistalle yritettiin Tuomiojan mukaan lisätä tämänpäiväisessä ulkoministerien kokouksessa myös muita nimiä.

Ylen uutisten diplomaattilähteistä saamien tietojen mukaan Kiseljovin nimen lisäämistä olisivat vastustaneet Suomi ja Italia.

Venäjän median uudella kohupomolla Suomi-tausta
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kyllä on vaikeaa, Pikkuleijonat! USA iski pelin 4–1:een – IS seuraa MM-finaalia

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    5. 5

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – kilpasisko suuteli häkeltynyttä voittajaa

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    7. 7

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    8. 8

      Ranskan vaalien tulosennuste julki: Toiselle kierrokselle menossa Macron ja Le Pen

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Anna-Maija Tuokko liikuttui kyyneliin – viettelevä tanssi rikkoi ennätyksiä TTK:ssa: ”Aisteja, iloa, leikkiä ja seksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    7. 7

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kyllä on vaikeaa, Pikkuleijonat! USA iski pelin 4–1:een – IS seuraa MM-finaalia

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    5. 5

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – kilpasisko suuteli häkeltynyttä voittajaa

    6. Näytä lisää