Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Poliisi: Kerrostalon kellarista löytynyt itkevä taapero lähti itse kotoa

Julkaistu:

Naapurien kerrostalon kellarikerroksesta löytämä pikkulapsi lähti kotoaan omin neuvoin, kertoo Sisä-Suomen poliisi.
Sisä-Suomen poliisin mukaan lauantaiaamuna jyväskyläläisen kerrostalon kellarikerroksesta löytynyt parivuotias pikkupoika on lähtöisin samasta talosta. Alle kaksivuotias lapsi lähti kotoaan omin neuvoin kuuden tai seitsemän aikaan aamulla, poliisi kertoo.

– Poika on saanut oven auki ja päässyt käytävään, kertoo rikoskomisario Sami Salo Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Taaperon tapauksesta ensimmäisenä uutisoinut Iltalehti kertoo naapureiden heränneen lapsen itkuun ja löytäneen hysteerisenä itkeneen pojan pelkkä pitkä t-paita ja yksi sukka päällä talon kellarikerroksesta häkkikomeroon johtavan oven edestä. Sisä-Suomen poliisin alustavien arvioiden mukaan lapsi on ollut rappukäytävässä maksimissaan tunnin.

– Poliisi kävi asunnossa, josta poika oli lähtöisin ja sieltä löytyi aikuisia ihmisiä, rikoskomisario Salo sanoo.

Rikoskomisarion mukaan sosiaaliviranomaisille on tehty asiasta ilmoitus. Poliisi selvittää nyt, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Mahdollinen rikosnimike voi poliisin mukaan olla heitteillepano.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kylie Jenner poseerasi pikkuruisessa mekossa – rintaliivit jäivät kotiin: tunnissa yli miljoona tykkäystä

    7. 7

      Kaikkia ei kirpaise: Suomeen tuotu kesällä useita superautoja – kalleimmasta pelkkiä veroja 137000 euroa!

    8. 8

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    9. 9

      WhatsAppiin tulossa uusi ominaisuus: Vain harvat pääsevät käyttämään

    10. 10

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. Näytä lisää