Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Nuorukaisista iso hälytys Vaasassa - paikalle lähti myös sukeltajia

Julkaistu:

Kova tuuli ja heikot, liikkeessä olevat merijäät ovat pitäneet Vaasan pelastuslaitoksen varpaillaan lauantaina.
Iltapäivällä rannalla ollut nainen näki kaksi poikaa jäällä satojen metrien päässä rannasta.

Nainen kuuli tai luuli poikien huutavan apua.

- Saattoi olla myös kirosanoja, paloesimies Esa Mäki sanoo.

Pelastuslaitos lähetti paikalle kaksi ambulanssia sekä kolme muuta yksikköä, mm. sukeltajia. Valmiudessa oli veneyksikkö.

Pojat tulivat omin jaloin, ja vieläpä kuivin jaloin, maihin Hietasaareen, jossa heitä odottivat sukeltajat ja pelastuslaitos.

- Joku ajatus heillä oli ollut takaraivossa, koska kummallakin oli kaulassa jäänaskalit. He olivat tulleet mopoilla Hietasaareen ja lähteneet vähän seikkailemaan, Mäki kertoo.

Pojat olivat olleet pahoillaan aiheuttamastaan tilanteesta, mutta korostaneet olevansa "kokeneita jäälläliikkujia". Toinen pojista oli 17- ja toinen 19-vuotias.

- Täällä on nyt vaarallisen keväinen keli, tuuli puhaltaa vesiä auki, Mäki sanoo kirpeän kuivasti.

Jo aamulla Vaasan pelastuslaitos sai hälytyksen Muurahaisniemen sillan luo, kun pilkkimies putosi virtapaikassa heikkoihin jäihin.

Pilkkimies saatiin hengissä ylös, sillä pelastuslaitos oli paikalla kuudessa minuutissa ja tehtävä oli suoritettu 10 minuutissa.

- Alilämpöinen hän jo oli, Mäki kertoo.

Pilkkimies oli onnistunut roikkumaan jään reunassa.

Päivitys kello 21.43: Muokattu jutusta nuorukaisten iät. He eivät olleet 15-vuotiaita, kuten alunperin uutisoimme.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. 6

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    7. 7

      Fanit suuttuivat turhaan Lauri Markkaselle – Chicago Bulls julkisti nyt hänen pelinumeronsa

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    10. 10

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    8. 8

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. Näytä lisää