Ritva

Kotimaa

Valikko

Messussa käytetty tuhkaseos yllätti: Kymmenien otsassa ristinmerkki

Julkaistu:

kokkola
Kokkolan seurakunnan tuhkakeskiviikon messun vetäneen rovasti Hannu Kuusniemen tekemä seos jätti merkin myös rovastin omaan otsaan.
Kokkolan seurakunnan tuhkakeskiviikkona järjestetty messu jätti kävijöihinsä kirjaimellisesti lähtemättömän jäljen.

Rovasti Hannu Kuusniemen vetämässä messussa kävijöiden otsaan piirrettiin tuhkaseoksella ristinmerkki. Tuhkamessu järjestettiin Kuusniemen arvion mukaan jo noin kymmenettä kertaa. Tällä kerralla tuhkaseos kuitenkin aiheutti ihoärsytystä ja poltti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta merkin saaneiden otsaan pitempiaikaisen jäljen.

Kuusniemi oli tehnyt sekoituksen itse, kirkkokäsikirjan ohjeiden mukaan.

- Ilmeisesti se ohje on vähän väärä, siinä pitäisi ilmeisesti olla öljyä tai jotain. Joku on arvellut, että seos oli nyt liian emäksistä, Kuusniemi pohtii.

Tuhka seokseen oli Kuusniemen omasta kakluunista, missä hän oli polttanut kuusipuuta. Hän miettii näin jälkikäteen myös sitä mahdollisuutta, että pihkaisen kuusipuun tuhka on mahdollisesti jotenkin ärhäkämpää kuin vaikkapa koivun tuhka.

Kaunis merkki, kaunis merkki. Ei haittaa.

- Sopisi jonkun kemistin sitä asiaa nyt selvitellä, Kuusniemi toteaa ja kertoo, että muuta kuin kuusipuuta hän ei ole kakluunissa polttanut.

Kuusniemi sai myös itse ristinmerkin otsaan, kuten messussa ollut Kokkolan suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra Jouni Sirviö. Vielä kaksi päivää messun jälkeen merkki on selvästi näkyvissä.

- Kaunis merkki, kaunis merkki. Ei haittaa, naurahtaa Kuusniemi.

Hän kertoo ristinmerkin saaneiden palautteen olleen lähinnä humoristista. Terveyskeskuksesta hoidoksi oli neuvottu tavallisen perusvoiteen käyttöä ihoärsytyksen päälle.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24-sivusto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Jani Sievisen ja Maria-rakkaan kesä kuluu seitsemää lasta kaitsien: ”Vähän on vilskettä”

    5. 5

      Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

    6. 6

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    7. 7

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    8. 8

      Savonlinnassa pelättiin vaarallisten aineiden onnettomuutta – vahva käry aiheutui suolakurkuista

    9. 9

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    10. 10

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    5. 5

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    6. 6

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    7. 7

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    8. 8

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    9. 9

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    10. 10

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Jani Sievisen ja Maria-rakkaan kesä kuluu seitsemää lasta kaitsien: ”Vähän on vilskettä”

    5. 5

      Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

    6. Näytä lisää