Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Niinistön ja Haaviston paineessa

Presidentintekijät-dokumentti paljastaa harvinaislaatuisella tavalla, että Sauli Niinistö oli välillä ongelmallinen tapaus Niinistön omalle kampanjaryhmälle, kirjoittaa IS:n politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
Tuukka Temosen Presidentintekijät-dokumentti on huikea elokuva. Se kuvaa Sauli Niinistön kampanjaryhmän ytimen toimintaa ja keskustelua vuoden 2012 presidentinvaalin temmellyksessä.  Elokuvan nähneenä en ihmettele, miksi kokoomuksen puoluesihteeri, puolueen suurten kampanjoiden äiti ja puolueapparaattia suvereenisti pyörittävä Taru Tujunen veti herneen nenäänsä.

Niinistö-hypetyksen sijaan syntyikin elokuva, joka paljastaa, miten kampanjan ydinryhmä joutuu käymään eräänlaista kahden rintaman sotaa. Niinistö tuntuu koko ajan häiritsevän kampanjaryhmän hankkeita. Lisäksi kampanjaryhmä joutuu tuskastumiseen asti arvuuttelemaan ehdokkaansa mielenliikkeitä ja innostuksen tasoa.

Toisaalla on vihreiden ehdokas Pekka Haavisto. Hänen nousukiidossa oleva kampanjansa näyttävine tilaisuuksineen ja rynnistys sosiaalisessa mediassa hämmentää kykypuolueen ammattilaisia.

Kampanjan alussa lähes kaikki tuntuu olevan pielessä. Niinistön tilaisuudet eivät vedä väkeä, ja ehdokas on kampanjaryhmän mielestä omapäinen ja innoton. Niinistö itse tosin uskoo voittoonsa.

Kampanjaryhmän kauhuksi ehdokas haluaa supistaa kampanjointiaan. Tilaisuuksissa käy kampanjaryhmän vetäjän Taru Tujusen mukaan vääriä ihmisiä.

Välillä kampanjaryhmä valittelee tapahtumattomuutta kuin yläastelaiset.

"On tämä vähän saatanan flegmaattista", Jussi Kekkonen kiteyttää.

Tujusen ja poliittisen neuvonantajan Kekkosen lisäksi äänessä on paljon myös viestintäkonsultti Kirsi Piha, entinen kokoomuksen kansanedustaja ja europarlamentaarikko.

"Tämän kampanjan ympärillä oleva pöhinä on kielteinen. Ja se on tosi huolestuttavaa minun mielestäni, ja se on se isoin riski. Tarvittaisiin hirvittävästi omaa voimaa ja me tarvittaisiin sitä meidän ehdokkaalta kanssa," Piha tuskailee.

On luonnollista, että hyvää tulosta tavoitteleva kampanjaryhmä on kriittinen niin kampanjaansa kuin ehdokastaan kohtaan. Pilvilinnoja ei pidä rakennella. Silti on hämmästyttävää kuulla, kuinka suurta kampanjan ydinjoukon epäluottamus on Niinistöä kohtaan.

"Ehdokkaan itsensä pitää kaikilla mahdollisilla keinoilla viestiä sisäisesti sille porukalle, joka tekee tätä hommaa, että hän on täysillä mukana, hän on innostunut, hän haluaa lisätä kierroksia, olla niin kuin mukana, tehdä uutta, kannustaa, antaa niin kuin positiivista palautetta onnistumisista, tsempata silloin kun menee huonosti ja tavallaan levittää omalla toiminnallaan vähän sitä henkeä. Se henki ei synny vaan meistä, että me täällä nyt, että hei hei lauletaan joululauluja, ei tule siitä se henki. Se tulee siitä ehdokkaasta, jonka puolesta hommaa tehdään", Jussi Kekkonen purkautuu.

Puoluesihteeri Tujunen lisää löylyä.

"Meidän ongelma on siinä, että meidän ehdokas ajattelee, että tämä on ehdokkaan kampanja. Ja hänen pitää kontrolloida joka asiaa, ja joka asia on kuitattava sieltä."

Kun Tujunen pohtii, pitäisikö aiheesta käydä vakava keskustelu Niinistön kanssa, Kekkosen vastaus on paljon puhuva.

"Pitäiskö meidän ylipäätään käydä ehdokkaan kanssa tällä porukalla jossakin vaiheessa joku yhteinen keskustelu?"

Haaviston tukijoiden masinoima some-hypetys herättää kokoomuksessa kateutta. Kekkonen tosin ymmärtää, ettei siitä tarvitse olla huolestunut.

Toisin kuin moni erehtyi luulemaan, vuoden 2012 presidentinvaaleja ei ratkaistu sosiaalisessa mediassa.

Se Kekkosta kuitenkin huolettaa, ettei Niinistö tunnu sytyttävän. Tujusella on vastaus valmiina.

"No, tässä on se, että meidän ehdokas ei anna lupaa sille, kun se ei kyki itse tässä mukana ja pelkää saatana koko ajan ja helvetisti, että se häviää nämä vaalit. Ja sitten kaikki muutkin on ihan jännittyneinä sen ympärillä, ettei vaan mokaa, ja sitten se syyttää meitä siitä, että me ollaan pilattu sen vaalit".

Melko kovaa puhetta omasta ehdokkaasta.

Kampanjaryhmä tuntuu aidosti pelkäävän sitä, että toiselle kierroksella Niinistöä vastaan asettuu Haavisto, kuten sitten kävikin. Asetelma saa kokoomuksen näyttämään suvaitsematomalta, konservatiiviselta ja vanhahtavalta, kuten Kirsi Piha sanoo. Pelätään jo etukäteen Haavisto-ilmiötä, joka sitten syntyikin.

"Saulihan ei ole nyt tällä kakkoskierroksella kiinnostava. Sauli ei ole kiinnostava Haavistoon verrattuna. Sauli on ollut jo kuusi vuotta ja läpättänyt kaikkea paskaa, se ei kiinnosta ketään nytten", Kirsi Pihan analysoi.

Päätetään, että Niinistön puolisolle Jenni Haukiolle on tehtävä oma kampanja, eräänlaiseksi vastapainoksi Antonio Floresille, joka siivitti Haaviston kampanjaa enemmän kuin moni uskalsi veikata.

Pettikö kokoomuslaisten politiikan lukutaito ratkaisevalla hetkellä? Dokumentin perusteella petti, ainakin osittain. Olisi pitänyt ymmärtää, että suomalaiset valitsivat Niinistön presidentiksi jo 2006, kun hän hävisi täpärästi Tarja Haloselle presidentinvaalin toisella kierroksella. Kekkonen tuo dokumentissa kyllä esiin sen, että kaikki tutkimukset viittaavat Haaviston kannatuskaton olevan suhteellisen alhaalla.

Suomi ei 2012 ollut valmis kahteen Mäntyniemen isäntään.

Miksi siis paniikki? Ehkä Haaviston kannattajien harrastama yletön hehkutus ja hypetys ja julkkisten julistautuminen Haaviston kannattajiksi loi kokoomuksessakin harhan, joka johti tuskastumiseen omaa ehdokasta kohtaan.

Haavisto-hypeen ja hänen mahdollisuuksiensa räikeään yliarviointiin sortui moni media. Todettakoon, että Ilta-Sanomat ei tehnyt niin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Draamaa TIS-kulisseissa: Pauliina purskahti itkuun kameran edessä – syyttää naisia tapahtumista: ”H*oria suoraan sanottuna”

    5. 5

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    6. 6

      Moskovan mielenosoituksessa otettu kuva sai suuren huomion – lue tarina ikoniseksi nousseen otoksen taustalla

    7. 7

      Tekisitkö näin ex-kaverillesi? Teinitytön häijystä tempusta tuli mieletön nettihitti – ”Nauroin koko ajan”

    8. 8

      Red Bullilta paljastus F1-avauskisasta: talli määräsi Verstappenin pysymään poissa Räikkösen kimpusta

    9. 9

      Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

    10. 10

      Äidin ennustus kävi toteen hirvittävällä tavalla: naapuri vei Jarpen hengen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    7. 7

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Draamaa TIS-kulisseissa: Pauliina purskahti itkuun kameran edessä – syyttää naisia tapahtumista: ”H*oria suoraan sanottuna”

    5. 5

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    6. Näytä lisää