Perttu

Kotimaa

Tuttava yritti viedä vanhuksen 5,6 miljoonan lottovoiton - lupasi säilyttää kassakaapissaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Iäkäs oululaismies voitti kierroksella 26/2012 puolet 11,2 miljoonan euron lottovoitosta.
Mies juhli voittoaan paikallisessa ravintolassa, jossa kolmekymppinen ravintoloitsija lupasi ottaa voittolapun säilytettäväkseen ravintolan kassakaappiin.

Voiton suuruuden vuoksi voitto oli lunastettavissa vasta kolmen viikon kuluttua oikean tuloksen vahvistamisesta ja voittaja halusi, että 5 650 000 euron arvoinen kuponki säilyisi tallessa.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Iltalehden mukaan voittorivin pelannut mies oli noin 80-vuotias, ja rivin möi Oulun Pateniemen Keskuskadulla sijaitseva R-kioski.

Mies meni joidenkin päivien kuluttua hakemaan voittoisaa tositettaan ravintoloitsijalta. Tämä oli ensin ilmoittanut, ettei hänellä ole mukanaan avainta ravintolan kassakaappiin ja pyysi miestä tulemaan muutaman päivän kuluttua uudelleen.

Toisella noutokerralla ravintoloitsija väitti, että kolmas henkilö oli erehdyksessä tuhonnut voittoon oikeuttavan pelitositteen. Todellisuudessa ravintoloitsija oli vienyt pelitositteen ja piilottanut sen kotiinsa.

Iltalehden mukaan tieto iäkkään miehen lottovoitosta oli kuitenkin jo miehen sukulaisen tiedossa, ja hän teki asiasta rikosilmoituksen.

Vielä esitutkinnassa oululaisravintoloitsija valehteli pelitositteen tuhoutuneen. Kuulustelun jälkeen hän kuitenkin paljasti tositteen kätköpaikan poliisille ja pelitosite palautettiin alkuperäiselle omistajalleen.

Kun asiaa käsiteltiin huhtikuussa 2013 Oulun käräjäoikeudessa, vastaaja väitti, että pelitosite oli hänen hallussaan hänen ja iäkkään miehen välisen sopimuksen perusteella. Käräjäoikeus piti ravintoloitsijan menettelyä törkeänä, sillä ravintoloitsija ei ollut palauttanut lottokuponkia miehelle tämän pyynnöistä huolimatta ja valehteli tositteen tuhoutuneen vaikka oli kätkenyt kupongin kotiinsa.

Käräjäoikeus tuomitsi ravintoloitsijan 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kavalluksesta.

Asia käsiteltiin suljetuin ovin, lisäksi iäkkään oululaismiehen henkilöllisyys, tuomio ja asiakirjat määrättiin salassa pidettäviksi, koska asia koski arkaluontoista asianomistajan yksityiselämään liittyvää seikkaa ja asian julkitulo voisi aiheuttaa lottovoittajalle kohtuutonta haittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. 6

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    7. 7

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    8. 8

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      Yle ja HS: Hampurin poliisilla tiedot kolmesta Turun puukotuksen epäillystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. Näytä lisää