Kuisma

Kotimaa

Musta kukko

Julkaistu:

Kehitysmaissa tietoa ja koulutusta ei saa, vaikka haluaisi - meillä taas sitä kaikki eivät halua, vaikka saisivat.
Kävin viime keväänä Nepalissa Nenäpäivä-hyväntekeväisyysohjelman lähettiläänä. Tapasin matkalla kouluikäisen pojan, joka oli sairastunut epilepsiaan.

Kouluttamattomat vanhemmat pelästyivät sairaskohtauksia ja epäilivät niitä pahojen henkien aikaansaamiksi. Paikalle kutsuttiin kylän poppamies, joka vahvisti diagnoosin: kyseessä olivat demonit, joista päästäisiin eroon tappamalla musta kukko.

Kukolta lähti henki, epilepsia jäi. Pojan pelasti normaalielämään avustusjärjestön työntekijä, joka ymmärsi mistä on kysymys ja hankki pojalle asiallisen lääkityksen.

Rokotushysteerikotkin uskovat mustaan kukkoon. Tämän ajattelutavan tuorein ilmentymä löytyy Sammatin vapaasta kyläkoulusta, jossa yksi oppilas on sairastunut tuhkarokkoon. Epidemia on yhä mahdollinen, koska suuri osa koulun oppilaista on rokottamatta. Tämä siis maassa, josta tuhkarokko on jo kertaalleen saatu hävitettyä - kiitos rokotusten.

Helsingin Sanomien Sammatin koulun pihalta tavoittama opettaja kommentoi, että aihe on tapetilla, "koska koulumme on vähän toisenlainen." Erilaisuuskortin käyttäminen tässä yhteydessä on halpaa. Rokottamattomuus on tapetilla, koska se asettaa ihmisten terveyden alttiiksi vakaville terveyshaitoille.

Rokotushysteria ei ole muotia ainoastaan meillä. Viime vuoden aikana Pakistanissa lukuisat rokotustyöntekijät ovat joutuneet väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi. Syitä tähän järjettömyyteen ovat propaganda ja silkka tietämättömyys. Rokotusten uskotaan olevan Yhdysvaltojen salaliitto, jonka tarkoituksena on steriloida muslimilapset.

Tuntuu pelottavalta, että tieto on muuttunut Suomi24-kinkereiden halveksunnan kohteeksi.

Tapahtumat eivät tietenkään ole meidän rokotusjupakoidemme kanssa mitenkään yhteismitallisia, mutta jotain yhteistä niillä kuitenkin on: tiedon korvaaminen uskomuksilla. Ero on siinä, että kehitysmaissa tietoa ja koulutusta ei saa, vaikka haluaisi - meillä taas sitä kaikki eivät halua, vaikka saisivat.

Meidän olosuhteissamme minua järkyttää uskomuksiin perustuvan maailmankuvan vapaaehtoinen valitseminen. Tuntuu pelottavalta, että tieto on muuttunut tavoitellusta sosiaalisen nousun ja maailmassa selviytymisen työkalusta Suomi24-kinkereiden halveksunnan kohteeksi. Sillä... Mitä seuraavaksi? Vanhemmat kieltävät lapsiltaan koulunkäynnin, koska Sormusten herran Klonkku käskee?

HS kysyi miten kyläkoulun pihassa kääntymässä käynyt äiti reagoisi, jos oma lapsi sairastuisi tuhkarokkoon. "En oikeastaan haluaisi vastata tuohon", hän sanoi.

En minäkään. Mutta kiitos tämän äidin ja hänen lahkolaistovereidensa, on pakko.

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    4. 4

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    5. 5

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    6. 6

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    7. 7

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    10. 10

      Trumpin yritys korvata Obamacare näyttää kaatuvan jälleen – jo kolme republikaania vastustaa: ”Tämä ei yksinkertaisesti ole se tapa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    4. 4

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    5. 5

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    6. Näytä lisää