Minja, Miisa

Kotimaa

Sunnuntaisuomalainen: Lutikoiden torjuminen yhä vaikeampaa

Julkaistu:

Verenimijä yleistyy
Lutikat eli seinäluteet leviävät Suomessa ripeästi, kirjoittaa Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.
Lutikoiden torjuminen on yhä vaikeampaa, koska ne kestävät nykyisiä torjunta-aineita hyvin. Lutikka liikkuu yöllä ja pyrkii imemään verta ihmisestä. Suomessa ne eivät kuitenkaan levitä tauteja.

Lutikat leviävät, koska ihmiset matkustavat paljon. Myös huonekalujen ja tavaroiden kierrätys levittävät lutikoita.

Sunnuntaisuomalaisen mukaan tehoaine DDT teki aikoinaan selvää lutikoista ja monista muista hyönteisistä. Ympäristömyrkyn käyttö kiellettiin ja seinälude palasi uudelleen 2000-luvulla.

Aiemmin lutikat viihtyivät kosteissa tiloissa, mutta nykyisin ne ovat tottuneet keskuslämmitykseen ja kerrostaloelämään.

Lehden mukaan ulkomailla torjuntayrittäjät ovat hakeneet lupia vahvemmille torjunta-aineille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    5. 5

      Koko kesän odotettu korkeapaine toi vihdoin lämmön – Meteorologi: ”Viimein sekin saatiin”

    6. 6

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    7. 7

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    5. 5

      Koko kesän odotettu korkeapaine toi vihdoin lämmön – Meteorologi: ”Viimein sekin saatiin”

    6. Näytä lisää