Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Ex-ministeri Hautala Ylellä: Oikeuskanslerin päätös sisälsi yhden yllättävän asian

Kehitysministerin paikalta viime vuonna kohun takia eronnut Heidi Hautala (vihr) kertoi Ylen A-studiossa taustatekijöistä, jotka aiheuttivat jäänmurtajayhtiö Arctia Shipping Oy:n ja hänen väliensä hankaloitumisen.
Valtion omistajaohjauksesta ministerin tehtävässään vastannut Heidi Hautala sanoo Ylen A-studion haastattelussa, että jännitteiden taustat juontavat juurensa jo pitemmältä ajalta.

- Jo Arctian edeltäjä (Varustamoliikelaitos Finstaship) ja liikenneministeriö olivat eri linjoilla siitä, miten paljon pitäisi satsata perinteiseen Itämeren jäänmurtoon ja millaisia aluksia hankitaan. Nämä näkemyserot periytyivät valtioneuvoston kansliaan omistajaohjausosastolle. Siinä yritettiin saada omistajastrategiaa aikaan, kun näkemyksiä oli aika monta, Hautala kommentoi.

Hänen mukaansa näkemyserot koskivat muun muassa sitä, hankitaanko monitoimimurtajia, jotka pärjäävät arktisilla alueilla vai ovatko alukset sellaisia, jotka ensisijaisesti hoitavat Itämeren ja Suomen kotimaisen jäänmurron.

Oikeuskanslerin mukaan Hautala ei rikkonut lakia rikosilmoitusasiassa, jossa hänen alaisensa vaati Arctia Shippingiä jättämään rikosilmoituksen tekemättä Greenpeacea vastaan, koska ympäristöjärjestön aktivistit nousivat aluksen toimiturva-alueelle luvatta vuonna 2012.

Hautala sanoi, että oikeuskanslerin keskiviikkona tekemä ratkaisu sisälsi hänelle vain yhden "aika odottamattoman asian".

- Se liittyy siihen, että miten vieläkin eroni ja sen keskustelun jälkeen Arctia Shippingin johto perustelee toimiaan sillä, että heidän ainoa tehtävänsä oli turvata alusten turvallisuus. He eivät lainkaan suostuneet näkemään sitä, että omistajaohjausministeri halusi saada aikaan keskustelua eri sidosryhmien ja yhtiön välillä globaalisti merkittävistä eettisistä kysymyksistä.

Yksi tällainen kysymys Hautalan mukaan on esimerkiksi se, että mikä on valtion omistaman yhtiön rooli Shellin ja mahdollisesti myöhemmin Gazpromin öljynporausten avustamisessa arktisilla alueilla.

Hautala perustelee, ettei halunnut puuttua Greenpeacen edustajien toimiin, koska poliisinkin kanta oli, ettei rikostutkintaa kannata käynnistää.

- Poliisillakin on varmaan tärkeämpää tekemistä. Toistan vielä sen, että tarkoituksenani oli saada aikaan dialogia. Rikosilmoituksen jättäminen ei tietenkään ole paras tapa avata keskusteluyhteyttä ympäristöjärjestön ja yhtiön välillä, Hautala päätti.

Ex-ministeri Hautala erosi tehtävästään viime syksynä, kun hänen selityksensä siitä, kenen aloitteesta yhtiötä vaadittiin unohtamaan rikosilmoitus, paljastuivat ristiriitaisiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. 6

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Yhdysvallat kutsui koko senaattinsa Valkoiseen taloon Pohjois-Korean tilanteen vuoksi

    9. 9

      48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

    10. 10

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. Näytä lisää