Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Aliupseeriliitto: Seksi kasarmeilla on luultua yleisempää - "itsekin olen törmännyt tilanteisiin"

Julkaistu:

Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino kertoo 17 vuoden varusmieskouluttajakokemuksellaan, että varusmiehet harrastavat armeijassa seksiä. Hänen mielestään se on jopa luultua yleisempää.
- Armeijassa on nuoria viriilejä ihmisiä. Ja on arvattavaa, että siellä harrastetaan seksiä varusmiesten kesken. Itsekin olen 17 vuoden varusmieskouluttajaurani aikana törmännyt tilanteisiin, joissa seksiä on harrastettu armeijassa, Petteri Leino toteaa Ilta-Sanomille.

Keskustelu värähti liikkeelle aiemmin tällä viikolla Varusmies-lehden uutisesta, jossa kerrottiin varusmiesten harrastamasta seksistä armeijassa. Lehti kirjoitti, että valtaosa asepalvelusta suorittavista naisista myöntää ihastuneensa palvelustoveriinsa jossain vaiheessa. Myös miehet tunnustavat katselleensa naisia sillä silmällä.

Pääesikunnan tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaaraa ei puolestaan Varusmies-lehden juttu miellyttänyt.

- Tässä on kaikkein kauheinta, että syyllistetään jokaista vapaaehtoisessa varusmiespalveluksessa olevaa naista. Sikamainen juttu siinä mielessä, Karhuvaara sanoi IS:lle aiemmin tällä viikolla.

Puheenjohtaja ei tuomitse seksiä armeijassa

Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino ei kuitenkaan tuomitse niitä henkilöitä, jotka harrastavat seksiä armeijassa, vaikka se on palvelusohjesäännön mukaan kiellettyä.

Kyllä siellä seksiä harrastavat naiset keskenään, kuten miehetkin.

- Seksin harrastamisen ei saa vaikuttaa esimiehen ja alaisen väliseen suhteeseen. Seksin ei saa myöskään häiritä muita, Leino toteaa.

Hänen mielestään seksin harrastaminen ei rajoitu armeijassakaan vain naisen ja miehen välille.

- Kyllä siellä seksiä harrastavat naiset keskenään, kuten miehetkin, Leino toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tässä on NHL:n varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi – sivuamassa 22 vuoden takaista ennätystä

    4. 4

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. 6

      Kajaanissa kadonnut 72-vuotias nainen löytyi saaresta

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tässä on NHL:n varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi – sivuamassa 22 vuoden takaista ennätystä

    4. 4

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. Näytä lisää