Leo

Kotimaa

Valikko

Joutsenlahti: "Ohjeet ja määräykset olisi pitänyt käydä läpi huolellisemmin"

Julkaistu:

Ulvilan murhan ex-tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden virkarikosjutun puinti saatiin päätökseen tiistaina. Loppulausunnossaan valtionsyyttäjä Jorma Äijälä kertasi Joutsenlahden virheet.
Äijälän mukaan Joutsenlahti ei missään vaiheessa paljastanut, että Anneli Auer oli etukäteen saanut näyttelijän valokuvan.

- Tutkinnanjohtajan velvollisuus on antaa tuomioistuimelle oikeat tiedot, hänen on oltava tasapuolinen, Äijälä sanoi.

- Joutsenlahti on menetellyt säännösten vastaisesti, kun hän ei kertonut näyttelijän vangitsemisen yhteydessä kaikkea tunnistamiseen liittyvää tietoa.

Joutsenlahden menettely vaarantaa Äijälän mukaan luottamusta oikeudenhoidon puolueettomuuteen. Äijälä katsoi, että Joutsenlahti on tuomittava tuntuvaan sakkorangaistukseen tai jos Joutsenlahden katsotaan saaneen menettelyllään hyötyä, lievään vankeusrangaistukseen.

Joutsenlahden avustaja varatuomari Jukka Virtanen vetosi siihen, että Joutsenlahti on toiminut avoimesti ja että jos virhe on tapahtunut, se on johtunut kiireestä. Virtasen mukaan kyse ei ole tahallisuudesta, vaan huolimattomuudesta.

"Poliisi tekee virheitä joka päivä"

Jukka Virtanen vaati syytteen hylkäämistä. Joutsenlahti kommentoi oikeudenkäynnin jälkeen menettelyään lyhyesti.

- Poiisi tekee virheitä joka päivä. Toki myönnän, että minun olisi silloin pitänyt käydä  ohjeet ja määräykset vielä huolellisemmin läpi.

Joutsenlahti kiisti syyttäjän väitteen, että hän yritti salata kaiken. Joutsenlahden mukaan hänellä ei ollut mitään syytä salaamiseen.

- Kaikki tehtiin avoimesti. Minulla ei ollut mitään intressiä salailuun.
Omasta tulevaisuudestaan Joutsenlahti ei osannut sanoa mitään. Hän ei osannut myöskään sanoa, onko hänellä mahdollisuus palata poliisityöhön, jos hänet tuomitaan

- Aika näyttää, Joutsenlahti totesi.

Satakunnan käräjäoikeus antaa jutussa ratkaisun 28. helmikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

    5. 5

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    6. 6

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    7. 7

      Sylvester Stallone julkaisi suloisen yhteiskuvan – tyrmäävän kaunis mallitytär täyttää tänään 18-vuotta

    8. 8

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    10. 10

      Uutuuskirjan karmivat paljastukset: prinsessa Diana soitteli Camillalle öisin – ”Olen lähettänyt jonkun tappamaan sinut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    9. 9

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    10. 10

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

    5. 5

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    6. Näytä lisää