Armas

Kotimaa

Valikko

Auerin päiväkirjamerkintä tunnistamisesta: "Koko kehoni alkoi täristä"

Oikeudenkäynti
Anneli Auer löysi murhaajan piirteitä väärästä miehestä, kun hän oli saanut tästä etukäteen valokuvan nähtäväksi.
Anneli Auerin päiväkirjamerkinnät tulivat julki maanantaina, kun Ulvilan murhan entisen tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden virkarikosjutun käsittely alkoi käräjäoikeudessa.

Anneli Auer on kirjoittanut päiväkirjaansa dramaattisen kuvauksen vuoden 2007 heinäkuun 12. päivästä, jolloin hänen miehensä Jukka S. Lahden murhan tutkinnanjohtaja Joutsenlahti soittaa ja pyytää saapumaan Poriin tunnistamaan epäiltyä.

Auerin ulkonaista rauhallisuutta ihmeteltiin myöhemmin, kun hän oli itse syytettyjen penkillä.

Päiväkirjassa Auer kertoo tavastaan reagoida.

"Koko kehoni alkoi täristä ja minua alkoi heikottaa. Juuri tätä olin pelännyt ja nyt se olisi edessä. Miten kestäisin nähdä taas murhaajan kasvot edessäni", Auer kysyy.

Kaksi naispoliisia hakee hänet Turusta Poriin. Kohta Auer on tunnistushuoneessa ja katselisi pian pienestä luukusta huoneeseen, jossa on viisi miestä.

"Tunne olevani yksin ja peloissani, vain muutaman askeleen päässä hirmuisesta pedosta, joka pian päästetään irti."

Sitten tapahtuu jotain: päiväkirjan mukaan jännitys on kohonnut niin korkealle, että kun luukun edestä vedetään peite pois, "jonkinlainen suojamekanismi vetää tunteet lukkoon".

Auer kertoo, ettei tunne enää mitään.

Hän poimii nopeasti epäillyn joukosta.

Hän on nähnyt tästä jo aikaisemmin poliisin lähettämän valokuvan.

Auer kertoo pyöritelleensä etukäteen ajatusta, että syyllinen olisi "ilmehtinyt mielipuolisena, rumana ja rujona" ja että syyllisyys olisi "paistanut kilometrien päähän kuten sarjakuvien pahiksilla".

Auer oli mielikuvitellut syyllisen irvistävän, vannovan kostoa, hyökkäävän kohti ikkunaluukkua tai kaivautuvan seinän läpi.

Mitään sellaista ei tapahdu.

"Numero kolmosessa on samaa näköä", Auer toteaa.

Kun tunnistaminen jatkuu, Auer alkaa uskoa, että mies todella voisi olla murhaaja.

"Voisinpa sanoa sen varmasti", hän harmittelee ja tunnustaa tunteneensa "lievää inhoa", mutta pelänneensä silti yhä tunteiden päästämistä valloilleen.

Tilaisuuden jälkeen Juha Joutsenlahti tarjoaa Auerille kahvin ja mansikkaleivoksen. Samalla hän kertoo Auerille, että murhaaja oli erehtynyt pimeässä talosta ja murhannut väärän miehen, Jukka S. Lahden.

Epäilty vangitaan - ja vapautetaan.

Poliisi on tehnyt virheen, jota nyt puidaan oikeudessa.

Ulvilan murha

1. Anneli Auer tuomittiin Satakunnan käräjäoikeudessa marraskuussa 2010 elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta.

2. Vaasan hovioikeus kumosi tuomion heinäkuussa 2011.

3. Syyttäjä ilmoitti hakevansa valituslupaa korkeimmasta oikeudesta ja käynnisti samalla lisätutkinnan.

4. Korkein oikeus päätti lokakuussa 2012 palauttaa jutun käräjäoikeuteen.

5. Anneli Auer tuomittiin joulukuussa 2013 käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen murhasta.

6. Puolustus ilmoittaa valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    2. 2

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    3. 3

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    6. 6

      Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    9. 9

      Kauniit ja rohkeat -tähdet muistelevat Suomen-vierailujaan – kosteat juhannusfestarit: ”Olin kolme päivää kännissä”

    10. 10

      Rynnäkkökivääri vietiin Puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    9. 9

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    10. 10

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    2. 2

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    3. 3

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    6. Näytä lisää