Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Kortiton ajoi naisen kuoliaaksi Lahdessa - tuomiona 26 tuntia yhdyskuntapalvelua

Julkaistu:

Tiellä liikkuneen naisen kuoleman Lahden Mukkulankatua ajaessaan aiheuttanut 26-vuotias lahtelaismies tuomittiin kuolemantuottamuksesta 30 päivän mittaiseen ehdottomaan vankeuteen.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus muutti tuomion 26 tunnin yhdyskuntapalveluksi. Tuomiosta on vähennetty neljä päivää, jotka mies oli onnettomuuden jälkeen poliisin putkassa.

Lahtelaismies ajoi toissasyksynä yöllä klo 3.30 aikaan tuttavansa autolla Mukkulankatua pitkin. Auto törmäsi kadulla olleeseen noin 30-vuotiaaseen naiseen, joka raahautui auton alla 80 metriä. Hän menehtyi saman tien.

Kuljettaja pakeni onnettomuuspaikalta ja hänet saatiin kiinni muutaman tunnin kuluttua.

Mies kertoi oikeudessa, että nainen olisi istunut kadulla. Hän oli kertomansa mukaan yrittänyt väistää.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon mukaan uhri oli tiellä kulkiessaan erittäin epätodennäköisesti pystyasennossa.

Auton kyydissä oli kaksi humalaista matkustajaa, toinen etupenkillä. Hän ehti varottaa kuljettajaa kun huomasi tiellä ihmisen.

Tie oli kuiva ja se on onnettomuuspaikalla suora. Katuvalaistus paikalla on hyvä. Onnettomuuspaikalta ei löytynyt minkäänlaisia jarrutusjälkiä. Yliajolla ei ollut silminnäkijöitä eikä auton nopeudesta ole tietoja.

Oikeuden ratkaisun mukaan ajo-olosuhteet olivat sellaiset, että kuljettajan olisi tullut huomata tiellä liikkuva ihminen, jos noudatti huolellisuutta ja varovaisuutta.

Kuskilla ei ollut ajokorttia, joka oli otettu pois rattijuopumusepäilyn vuoksi.

Kuolemantuottamuksen lisäksi mies syyllistyi myös liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, liikennerikkomukseen ja ajokortitta-ajoon.

Menehtyneen naisen aviomies vaati 6000 euron kärsimyskorvauksia. Oikeuden mielestä kuolema ei johtunut tahallisuudesta eikä törkeästä huolimattomuudesta ja hylkäsi vaatimuksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    7. 7

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    8. 8

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    9. 9

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    10. 10

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    10. 10

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. Näytä lisää