Akseli

Kotimaa

Valikko

Pastori hoiti hautajaiset humalassa - tuomittiin yhdyskuntapalveluun

Humalassa hautajaisseremoniat toimittanut 59-vuotias kuopiolainen pastori sai 50 vuorokautta ehdotonta vankeutta Pohjois-Savon käräjillä.
Pastori syyllistyi virkavelvollisuuden rikkomiseen ja törkeään rattijuopumukseen.

Oikeus muunsi vankeuden 50 päivän yhdyskuntapalveluksi. Pastori oli syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen myös vuonna 2011.

Rikokset tapahtuivat viime vuoden heinäkuussa Karttulassa. Pastori suoritti siunauksen ja osallistui sen jälkeen siunaustilaisuuteen.

Poliisi puhallutti rehvakkaasti siunaustilaisuudessa käyttäytyneen pastorin, kun tämä oli autoillut kotiinsa. Veressä oli alkoholia 1,66 promillea. Poliisin mukaan pastori sammalsi ja horjahteli kotipihallaan.

Pastori kertoi alkoholin nauttimisen johtuneen sairaudesta ja unettomuudesta. Hän myönsi juoneensa ennen lähtöä kotonaan ja kesken virkatoimiensa autossa mukana olleesta viinipullosta.

Seurakunta erotti pastorin virastaan. Lisäksi tuomiokapituli pidätti hänet pappisvirasta puoleksi vuodeksi.

Pastori myönsi rattijuopumuksen, mutta oli sitä mieltä, että syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta olisi hylättävä. Pastorin mukaan hallinnolliset seuraamukset olivat riittävä seuraamus.

Oikeus tuomitsi pastorin ajokieltoon tämän vuoden heinäkuuhun saakka.

Tuomiosta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    5. 5

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    6. 6

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    10. 10

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    5. 5

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    6. Näytä lisää