Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Timo Soini sai kutsun Obaman rukousaamiaiselle - "Voi saada uutta ideaakin"

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on saanut kutsun Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman isännöimälle kansalliselle rukousaamiaiselle. Soini kertoo asiasta blogissaan.
Rukousaamiainen järjestetään Washingtonissa 6. helmikuuta. Tilaisuus huipentuu Obaman puheeseen. Presidentti Obama isännöi tänä vuonna 61. kertaa järjestettävää rukousaamiaistilaisuutta.

Rukousaamiaisen tarkoitus on tarjota poliittiselle, sosiaaliselle ja liike-elämän eliitille mahdollisuus verkostoitumiseen ja mielipiteiden vaihtoon. Sen järjestää konservatiivinen kristillinen järjestö The Fellowship Foundation. Osallistujia on yleensä ollut noin 3 500 yli 100 eri maasta.

Soini kertoo IS:lle lähtevänsä Washingtoniin hyvillä mielin.

- Se on merkittävä tapahtuma ja siellä on paljon mielenkiintoista sakkia ja paljon tuttuja. Ei siellä aika pitkäksi käy, voi saada jotain uutta ideaakin.

Soini kertoo osanneensa odottaa kutsua jo jonkun aikaa. Aiemmin rukousaamiaiselle ovat Suomesta osallistuneet muun muassa sisäministeri Päivi Räsänen (kd) sekä europarlamentaarikot Eija-Riitta Korhola (kok) ja Sari Essayah (kd).

Soinin saamasta kutsusta uutisoi perjantaina ainakin Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    6. 6

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

    7. 7

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    8. 8

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    9. 9

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    10. 10

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    6. 6

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    6. Näytä lisää