Aulis

Kotimaa

Lapsia ei rokotettu - erittäin tarttuva tauti iski kyläkouluun

Julkaistu:

Kyläkoulussa Sammatissa on tapahtunut epidemiologien pahin painajainen: erittäin tarttuva tauti iski rokottamattomien lasten keskelle.
Lohjalla jopa puolensataa rokottamatonta lasta on altistunut tuhkarokkotartunnalle kyläkoulussa ja päiväkodissa.

Tuhkarokko todettiin Sammatin vapaan kyläkoulun oppilaalla. Lapsi oli ehtinyt olla tartuttavana koulussa yhden päivän ennen taudin oireiden puhkeamista. Lapsi tuotiin terveyskeskukseen sunnuntaina ja maanantaina illalla tauti varmistui tuhkarokoksi. Lapsi joutui aluksi sairaalahoitoon, mutta on nyt päässyt jo kotihoitoon.

– Onneksi lisää tartuntoja ei ole toistaiseksi todettu, kuvaili tilannetta Lohjan terveyskeskuksen ylilääkäri Tanja Nummila eilen illalla IS:lle

Lapsi tuotiin meille terveyskeskukseen sunnuntaina 19. päivä. Heti seuraavana päivänä välitimme alustavan tiedon koululle ja maanantaina illalla tapaus varmistui tuhkarokkotartunnaksi.

Viranomaiset määräsivät rokottamattomat lapset kotiin

Tapauksen tekee erityisen vaaralliseksi se, että Sammatin kyläkoulun noin 80 oppilaasta jopa puolet on rokottamattomia. Lisäksi tartuntavaarassa ovat olleet päiväkoti Pääskynpesän parisenkymmentä lasta, joista suurinta osaa ei ole jo ikänsä vuoksi rokotettu.

Lohjan terveysviranomaiset ovat määränneet kaikki Sammatin koulun ja sekä Pääskynpesän rokottamattomat lapset pysyttelemään kotona ensi viikon tiistaihin saakka.

– Silloin pitäisi olla jo turvallista palata kouluun. Tuhkarokon itämisaika on 7-21 vuorokautta, mutta tavallisimmin 9-11 vuorokautta altistumisesta, kertoo ylilääkäri Nummila.

Meillä Lohjalla on hyvin vahva Steiner-yhteisö, jossa rokotettujen lasten määrä on huomattavan matala

Sammatin kyläkoulu on Suomen ainoa maaseudulla toimiva steinerkoulu.

– Meillä Lohjalla on hyvin vahva Steiner-yhteisö, jossa rokotettujen lasten määrä on huomattavan matala, luonnehtii Nummila.

Suomessa jopa 95 prosenttia lapsista on MPR-rokotusohjelman piirissä, joka suojelee myös tuhkarokolta.

Tauti onkin lähes tyystin nitistetty Suomesta 1990-luvun alun jälkeen. Poikkeuksena oli vuosi 2011, jolloin pienimuotoisen epidemian aikana Suomessa oli kolmisenkymmentä tartuntatapausta. Niistä pari oli Lohjalla, mutta ei Sammatin koulussa.

Lohjalla havaittu tuhkarokkotartunta tuli lapselle Aasian-matkalla.

Tapaus on saanut osan koulun oppilaiden vanhemmista otattamaan lapsilleen puuttuvat rokotteet. Päälläolevaa tartuntauhkaa vastaan ne eivät kuitenkaan auta, sillä rokote voi ehkäistä taudin vain annettuna viimeistään kolmen päivän kuluessa altistumisesta.

"Rokotusvastaisuus ei kuulu Steiner-pedagogiikkaan"

Sammatin vapaan kyläkoulun vuosivararehtori Helena Kilpiäinen sanoo IS:lle, että koulu ei ole opastanut rokotusvastaisuutta.

– Steiner-pedagogiika ei sisällä rokotusvastaisuutta. Rokotuspäätökset ovat täysin lasten vanhempien omassa harkinnassa.

Kilpiäinen kiittelee Lohjan terveysviranomaisten toimintaa tapauksessa. Poissa oleville lapsille lähetetään tehtäviä päivittäin kotiin.

Ota kantaa

Oletko jättänyt lapsesi rokottamatta rokotepelon takia?

Kyllä 26% En 74%
Ääniä yhteensä 6936

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    4. 4

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    5. 5

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    8. 8

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    9. 9

      Tunnettu kehonrakentaja taistelee hengestään koomassa – kotoa löytyi valkoista jauhetta ja 20 pulloa testosteronia

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    5. 5

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    6. 6

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    7. 7

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    4. 4

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    5. 5

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    6. Näytä lisää