Uuno

Kotimaa

Valikko

Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Juha Joutsenlahdelle - virkarikosjuttu käräjille

Julkaistu: , Päivitetty:

Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Ulvilan murhajutun ex-tutkinnanjohtajalle Juha Joutsenlahdelle niin sanotussa syyteoikeuden vanhentumisaikaa koskevassa asiassa.
Joutsenlahti joutuu oikeuteen virkarikoksesta syytettynä.

Vaasan hovioikeuden viime lokakuussa antama tuomio jää näin lainvoimaiseksi. Hovioikeus katsoi tuolloin, että erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syyteoikeuden vanhentumisen jatkamista.

Joutsenlahtea epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Valtionsyyttäjä on jättänyt jutun haastehakemuksen Satakunnan käräjäoikeuteen.

Joutsenlahteen kohdistuva rikosepäily liittyy aikaan, jolloin Joutsenlahti oli tutkinnanjohtajana Ulvilan surmajutussa. Joutsenlahden epäillään toimittaneen vuoden 2007 kesällä Anneli Auerille ennakkoon valokuvan miehestä, joka oli myöhemmin poliisin tunnistusrivissä. Auer tunnisti miehen puolisonsa mahdolliseksi surmaajaksi ja tuomioistuin vangitsi hänet. Mies todettiin kuitenkin syyttömäksi.

Sairauslomalla olleelle Joutsenlahdelle ei saatu vuoden 2012 kesällä toimitettua haastehakemusta ja juttu uhkasi mennä vanhaksi. Syyttäjä haki siksi käräjäoikeudesta jatkoa syyteoikeuden vanhentumisajalle.
Käräjäoikeus jatkoi vanhentumisaikaa vuodella. Joutsenlahti valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian takaisin käräjäoikeuteen.

Käräjäoikeus käsitteli jutun uudelleen viime toukokuussa ja jatkoi vanhentumisaikaa vuodella. Myös tämä päätös meni hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Joutsenlahti haki valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, mutta ei sitä saanut.

Komisario Juha Joutsenlahti on tällä hetkellä pidätetty virasta. Satakunnan poliisilaitos pidätti Joutsenlahden virasta 1. marraskuuta viime vuonna rikossyytteen ajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    10. 10

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

    6. Näytä lisää