Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Karmea käyrä Suomen talouden tilasta: "Köyhtymisemme on alkanut"

Julkaistu: , Päivitetty:

Talous
Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju maalaa blogissaan synkän kuvan Suomen talouden tilasta.
- Vaikka maailmalta kuuluu jo vähän parempaa, tästä tulee Suomen pisin rauhanajan laskukausi ainakin 150 vuoteen, jonka ajan tilastoja bkt:stä on tehty, Kangasharju kirjoittaa Nordean nettisivuilla.

- Pikku hiljaa käynnistynyt kasvu jatkuu lähivuodet niin hitaana, että talouskuopan täyttämiseen menee jopa 9 vuotta. Kun mietitään, miten
suureksi bkt olisi tänä aikana ehtinyt ilman taantumaa, elämme todellakin taloudellisessa mielessä menetettyä vuosikymmentä.

Kangasharjun mukaan edes toisen maailmansodan vaikutus Suomen bruttokansantuotteeseen ei ollut näin pitkä. Bkt palasi lähtötasolleen viidessä vuodessa.

Nykyisen laskukauden kanssa yhtä pitkäksi, yhdeksän vuoden mittaiseksi, muodostui vain vuodesta 1913 alkanut ajanjakso, joka oli sotaisa. Silloin koettiin ensimmäinen maailmansota ja sisällissota.

- Ei olekaan ihme, että tästä tulee pisin reaalipalkkojen laskun kausi 1960-luvulla alkaneessa ansiotasohistorian tilastossa. Köyhtymisemme on alkanut, toivottavasti se saadaan kohtuullisessa
ajassa pysähtymään, Kangasharju kirjoittaa.

Kangasharju esittelee kirjoituksensa yhteydessä Tilastokeskuksen käyrää bruttokansantuotteen määräindeksistä. Esimerkiksi vuonna 1876 alkanut lama vei Suomen talouden "kuoppaan" kuudeksi vuodeksi.

Yhdysvalloista alkanut "Suuri lama" eli 1930-luvun lama vaikutti Suomeen vain vähän. Silloin Suomi palautui neljässä vuodessa lähtötasolleen.

1990-luvun lama kuritti Suomea kovalla kädellä. Silloin bruttokansantuote saatiin raiteilleen kuudessa vuodessa.

Kangasharjun blogikirjoituksesta kertoi ensimmäisenä Talouselämä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    2. 2

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    6. 6

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    7. 7

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    8. 8

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    9. 9

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    10. 10

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    9. 9

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    2. 2

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    6. Näytä lisää