Merja

Kotimaa

Valikko

Guggenheim-säätiö peruu tukihakemuksensa

Guggenheim-säätiö ei haekaan tukea Suomen valtiolta arkkitehtuurikilpailua varten.
Guggenheim-säätiö ei haekaan tukea Suomen valtiolta arkkitehtuurikilpailua varten. Varajohtaja Ari Wisemanin mukaan päätöksen taustalla on asiasta Helsingissä käyty poliittinen keskustelu.

Säätiö haki työ- ja elinkeinoministeriöltä kilpailua varten 800 000 euron tukea. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) on arvioinut, että hakemus olisi täyttänyt puurakentamisohjelman tukikriteerit. Vapaavuoren mukaan hankkeelle olisi voitu myöntää joitakin satojatuhansia euroja.
 
Positiivista, että säätiössä ymmärrettiin viesti.

Vihreät uhkasi vesittää koko Guggenheimin museohankkeen, jos sille olisi myönnetty valtion tukea. Vihreiden kaupunginhallituksen jäsen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari sanoo STT:lle, että Guggenheimin vetäytyminen on hyvä uutinen.

- Positiivista, että säätiössä ymmärrettiin viesti, Kari sanoo.

Hänen mukaansa Guggenheim on selvästi ottanut aiemman kritiikin tosissaan.

- Ymmärretään, että tässä pitää pelata avoimin kortein ja kuunnella palautetta.

Myös kokoomuksen valtuustoryhmä pitää hyvänä, että hakemus vedetään pois.

- On selvää, että hanke voi edetä vain, jos kilpailu tehdään yksityisellä rahoituksella, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö.

Guggenheim-museon arkkitehtuurikilpailun arvioitu budjetti on noin 2,2 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo Guggenheim-säätiön viestinnästä vastaava Miltton. Tarkka summa ei ole vielä tiedossa.

Milttonin johtava viestintäkonsultti Jukka-Pekka Myllys ei kerro, miten kilpailu rahoitetaan. Rahoituksen valmistelu on kesken.

Poliittinen paine kasvoi liian isoksi

Poliittinen paine sai Guggenheim-säätiön perumaan tukihakemuksensa valtion rahoituksesta arkkitehtuurikilpailulle.

Vihreät oli uhannut vesittää koko museohankkkeen kaupunginvaltuuston käsittelyssä, jos säätiö ei olisi vetänyt 800 000 euron tukihakemustaan pois työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina hyväksyä arkkitehtuurikilpailun käynnistämisen. Vihreiden ehtona kilpailun hyväksymiselle oli kuitenkin se, että siinä ei käytetä julkista rahaa. Vihreiden mukaan ehto oli säätiön tiedossa.

Valtuustoryhmänsä puheenjohtaja Emma Kari kertoi olleensa tiistaina yhteydessä säätiöön ja sanoneensa, ettei vihreät jousta ehdoistaan. Kari kehotti säätiötä vetämään hakemuksensa pois.

Säätiö olisi voinut saada kilpailulle jopa useiden satojentuhansien eurojen tuen työ- ja elinkeinoministeriön puurakentamisohjelmasta.

Elinkeinoministeri Vapaavuori oli arvioinut, että hakemus olisi täyttänyt puurakentamisohjelman tukikriteerit. Hän itse kannatti tuen myöntämistä.
 
"Säätiölle ei tyylipisteitä"

Helsingin kaupunginhallituksella ei päätöstä tehdessään ollut tietoa, että Guggenheim-säätiö oli hakenut tukea työ- ja elinkeinoministeriöltä. Myös kaupunginhallituksen kokoomuslaisille tieto valtion tuesta tuli puskan takaa.

- Säätiön tyylipisteet ovat nolla. Prosessin läpinäkyvyyden takia on harmillista, että asia nousi esiin päivä päätöksen jälkeen. Olisi ollut läpinäkyvämpää tuoda valtion osuus esiin keskusteluissa ennen päätöstä, sanoi Juha Hakola (kok).

Hakolan mielestä tuen myöntäminen olisi ollut tietoinen riski, jos valtio ensin antaa ison tuen arkkitehtuurikilpailulle ja sitten museota ei edes rakenneta.

Vihreät jarruna

  • Tammikuu 2011: Helsingin kaupunginhallitus päättää tilata selvityksen Guggenheimin museon perustamismahdollisuudesta.
  • Tammikuu 2012: Selvitystyöryhmä julkistaa raporttinsa, jonka mukaan Guggenheim nousisi Katajanokan kaupunginosaan.
  • Toukokuu 2012: Vihreät kaataa museohankkeen kaupunginhallituksen äänestyksessä.
  • Joulukuu 2013: Helsingin kiinteistövirasto esittää tontin varaamista Etelärannasta Guggenheimin arkkitehtuurikilpailua varten.
  • Joulukuu 2013: Helsingin kiinteistölautakunta kaataa esityksen
  • 31 Etelärannan tontin varaamisesta.
  • 14. tammikuuta 2014: Kaupunginhallitus näyttää arkkitehtuurikilpailulle ja tonttivaraukselle vihreää valoa äänin 10-5. Myös vihreät äänesti tonttivarauksen puolesta. Hallitus ei tiennyt, että Guggenheim-säätiö oli hakenut 800 000 euroa tukea valtiolta.
  • 15. tammikuuta 2014: Guggenheim-säätiö ilmoittaa vetäneensä tukihakemuksensa pois. Vihreät oli uhannut vesittää koko hankkeen, jos säätiö ottaisi vastaan valtion tukea.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    6. 6

      Venäläinen sota-alus törmäsi karjalaivaan ja upposi Mustallamerellä

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    9. 9

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

    10. 10

      Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    9. 9

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    10. 10

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    6. Näytä lisää