Maarit, Reetta, Marketta

Kotimaa

Valikko

Näissä kunnissa ollaan tyytyväisimpiä kuntapalveluihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Ympäryskunnat pärjäävät hyvin, kun asukkaat arvioivat tyytyväisyyttään kuntapalveluihin.
Epsi Ratingin tutkimuksesta käy ilmi, että valtakunnallisessa kuntavertailussa kymmenen parhaaksi sijoittuneen joukossa peräti kahdeksan sijaitsee suuren kaupungin vieressä.

Epsi Ratingin analyytikon Patrik Levlinin mukaan ympäryskuntien pärjääminen vertailussa saattaa johtua esimerkiksi siitä, että asukkaat saavat niissä henkilökohtaisempaa palvelua kuin suuressa kunnassa.

Kauniainen sai parhaat pisteet (85,5 pistettä), Pirkkala sijoittui toiseksi (79,8 pistettä) ja Naantali kolmanneksi (75,9 pistettä). Siilinjärvi ja Lempäälä saavat melkein yhtä korkeat pisteet kuin Naantali.

Suurista kunnista Helsinki ja Tampere pärjäsivät parhaiten.
Kyselyn mukaan suomalaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin laski edellisestä tutkimuksesta.

Parhaiten pärjänneiden kuntien asukkaiden tyytyväisyys näkyi myös siten, että näiden kuntien asukkaat olivat valmiita suosittelemaan kotikuntaansa ystävilleen ja tuttavapiirilleen. Kauniasten asukkaista 72 prosenttia suosittelee kuntaansa, Pirkkalan asukkaista 65,7 prosenttia ja Naantalin asukkaista 55,8 prosenttia.

Vertailussa 12 000 suomalaiselta kysyttiin yleisarvosanaa asuinkuntansa palveluista viime vuoden elo-joulukuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    5. 5

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    6. 6

      Cheek hankki koiranpennun – fanit ihastuivat suloiseen ranskanbulldoggiin: Tässä on Otus!

    7. 7

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    8. 8

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    9. 9

      Yleinen nukkumisasento voikin aiheuttaa naamaryppyjä – vaihda tähän

    10. 10

      Seitsemän karua tarinaa Syyrian hallinnon vankiloissa tapahtuneesta järkyttävästä kidutuksesta – ”On ihme, että olen elossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    9. 9

      Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

    10. 10

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    5. 5

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    6. Näytä lisää