Maarit, Reetta, Marketta

Kotimaa

Valikko

Yli 50 nuoren joukkotappelu Liedossa - kutsuttiin kokoon sosiaalisessa mediassa

Julkaistu:

Kaksi nuorta on joutunut sairaalaan ja useita loukkaantunut rajussa joukkotappelussa Liedossa Varsinais-Suomessa perjantai-iltana.
Yli 50 nuorta otti osaa myöhään perjantai-iltana joukkotappeluun, jonka kokoon kutsumisessa käytettiin sosiaalista mediaa. Aseina käytettiin nyrkkien lisäksi ainakin pesäpallomailoja. Poliisin mukaan välienselvittelyihin otti osaa yli 50 nuorta.

Nuorten kokoontuminen kärjistyi joukkotappeluksi perjantaina noin kello 23 Liedon koulukeskuksen alueella.

Voi olla, että joku nuorista alkoi pelätä homman karanneen käsistä.

- Tuolloin saimme soiton, että Liedossa on iso joukkotappelu, rikoskomisario Kirsi Alaspää Varsinais-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Nujakan osallistujat olivat Alaspään mukaan 15-18-vuotiaita, siis alaikäisiä, mutta rikosoikeudellisessa vastuussa jo teoistaan. He ovat poliisin mukaan kotoisin Turun lähistöltä. Poliisi ei vielä tiedä, soittoko poliisille joku nuorista vai tilanteesta huolestunut ulkopuolinen.

- Voi olla, että joku nuorista alkoi pelätä homman karanneen käsistä, Alaspää arvio.

Itse asiassa tilanne oli jo hyvin vaarallinen. Kaksi nuorta sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Niiden laadusta ei vielä tiedetä.

Hurja alkutieto kirveistä

Jossakin vaiheessa julkisuudessa puhuttiin nujakassa käytetyn myös kirveitä.

- Tämä tieto ei ilmeisesti pidä paikkaansa. Alkutiedoissa puhuttiin, että olisi myös kirveitä, mutta niistä ei ole näyttöä.

Alaspään mukaan on vahvoja viitteitä sen puolesta, että joukkotappelua valmisteltiin sosiaalisessa mediassa.

- Alustavissa puhutteluissa jotkut nuoret kertoivat, että somella on ollut rooli tapahtuneessa, Alaspää sanoo.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista useina pahoinpitelyinä ja törkeinä pahoinpitelyinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    10. 10

      O.J. Simpson pääsee ehdonalaiseen – vapautuu lokakuussa vankilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    8. 8

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    9. 9

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    6. Näytä lisää