Signe, Varma

Kotimaa

Valelääkäri Laiho päästettiin vapaaksi

Julkaistu:

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt vaatimuksen lääkärinä esiintyneen Esa Laihon vangitsemisesta. Laihoa vaadittiin vangittavaksi kolmesta taposta epäiltynä.
Käräjäoikeuden päätöksellä Esa Laiho, 51, päästettiin vapaalle jalalle.

Poliisi epäili Laihoa kolmesta taposta, joista kaksi on tapahtunut Helsingissä vuonna 2011 ja yksi Lahdessa vuonna 2006. Lisäksi häntä epäillään viidestä törkeästä pahoinpitelystä.

Tapausten poliisitutkinta jatkuu nyt eri rikosnimikkeillä.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Antti Leppilahti kuvasi tapausta hyvin erikoiseksi ja arvosteli viranomaisten, eli käytännössä Valviran selvitystyötä samoista tapauksista.

- Olisi ehkä syytä tutkia, onko nämä selvitykset aikanaan tehty asianmukaisesti, totesi Leppilahti.
 
Laiho otettiin kiinni vapaalta jalalta ja pidätettiin esitutkintaa varten tiistaina.
 
Vangitsemisoikeudenkäynti julistettiin salaiseksi tutkinnallisista syistä. Ennen oikeudenkäynnin alkua takakautta saliin tuotu Laiho vaikutti tyyneltä ja rauhalliselta.

Laihoa edustava oikeustieteen tohtori Kari Uoti kertoi eilen IS:lle, että Laiho kiistää epäilyt.
 
Helsingin poliisi alkoi tutkia Laihon toimintaa noin vuosi sitten. Poliisilla on tutkittavana yli 10 000 potilaan tapaukset, jotka ovat peräisin koko siltä kymmeneltä vuodelta, jonka Laiho ehti työskennellä lääkärinä.
 
Laiho ehti toimia Suomessa lääkärinä ilman lääkärin peruskoulutusta 10 vuoden ajan ostettuaan Pietarista väärennetyt lääkärin paperit. Ennen Suomeen tuloaan hän oli ehtinyt istua Yhdysvalloissa vankilassa jäätyään kiinni lääkärinä esiintymisestä ja laittomien hormonien määräämisestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    10. 10

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    7. 7

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää