Akseli

Kotimaa

Valikko

Naisen sieppauksesta epäilty vangittiin – "miehellä oli pelivelkaa"

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on vanginnut torstaina parikymppisen miehen epäiltynä nuoren naisen sieppauksesta, joka tapahtui Porvoossa tiistaina.
Porvoon sieppaustapauksen takia vangitulla nuorella miehellä on uhkapelaamisesta aiheutuneita velkoja yli 10 000 euron arvosta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mia Tuominen sanoo, että torstaina vangittu mies on kertonut motiivikseen rahan.

- Selvitämme, onko taustalla mahdollisesti jokin muukin syy. Mies on itse kertonut, että tarkoitus oli saada siepatulta naiselta joitakin satoja euroja. Hänen mukaansa kyseessä oli päähänpisto ja uhri valikoitui sattumalta, Tuominen kertoo.

Parikymppinen mies sieppasi tiistai-iltana autoonsa väkivallalla uhaten nuoren naisen, sitoi hänet ja ryösti häneltä pankkikortin avulla pienen summan rahaa. Nainen oli autossa vankina muutaman tunnin ajan ja pelastui onnekkaan sattuman kautta, kun liikenteentarkastusta suorittanut poliisipartio pysäytti miehen lähellä sieppauspaikka Porvoon keskustassa.

Nainen sai sieppauksesta fyysisiä vammoja ja poliisi pääsikin kuulustelemaan häntä vasta torstaina, kun hän pääsi kotiin sairaalahoidosta.

- Avainkysymyksiä ovat nyt, miksi juuri tämä nainen, miksi juuri tämä paikka ja olivatko valinnat todella niin sattumanvaraisia kuin mies on kertonut, Tuominen sanoo.

Tuomisen mukaan tapahtumien kulku on pääpirteissään selvillä, mutta uhrin ja sieppaajan kertomukset ovat osin ristiriitaiset.

- Erilaisia näkemyksiä on teon aikana tapahtuneesta väkivallasta ja uhkauksista. Myöskään kysymykseen siitä, missä kaikkialla he ovat liikkuneet, en varmuudella pysty vastaamaan.
 
Sieppaaja asunut Porvoossa aiemmin

Vangittu mies ei ole porvoolainen, vaan hän asuu pääkaupunkiseudulla.

Tuomisen mukaan mies on kuitenkin asunut Porvoossa aiemmin.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin epäiltynä ryöstöstä ja törkeästä vapauden riistosta sekä virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Tuomisen mukaan poliisin ensisijainen tutkintalinja ei edelleenkään ole Porvoon sieppauksen mahdollinen liittyminen Espoon Nuuksiossa kesällä sattuneeseen naisen sieppaukseen, jonka tekijä ei ole selvinnyt.

- Olemme nyt käyneet läpi Nuuksion tapauksen tuntomerkkejä ja ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ne eivät istu ihan yksi yhteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    8. 8

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    9. 9

      Anu Hälvä kertoo Apu-lehdelle, miksi vetäytyi julkisuudesta – blondirooli kävi raskaaksi: ”Minua sanottiin Suomen toiseksi tyhmimmäksi”

    10. 10

      Trump sai miljardööriveljekset vastaansa – tänään kaikki pelissä terveydenhoitouudistuksen äänestyksessä: ”Hän varoitti meitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. Näytä lisää