Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Presidenttipari paljasti joulusuunnitelmansa

Julkaistu: , Päivitetty:

JOULU
Presidenttipari kertoi joulusuunnitelmistaan.
Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kertoivat joulunviettosuunnitelmistaan joulutervehdysten vastaanoton lomassa.

Niinistö kertoi presidenttiparin viettävän joulua perinteisin menoin Mäntyniemessä.

IS kysyi Niinistöltä, tuleeko sukulaisiakin Mäntyniemeen, johon Niinistö vastasi, että varmaan joitain sukulaisiakin tulee Mäntyniemeen.

Niinistöllä on kaksi aikuisikäistä poikaa aiemmasta avioliitosta.

Niinistöltä myös kysyttiin, onko Korvatunturille lähetetty joululahjojen toivelistaa.

Niinistö vastasi, että joulupukki kyllä tietää lahjatoiveet, kun taas Haukio vastasi lahjatoiveekseen hyvää joulumieltä kaikille.

Vastaanotto alkoi kuoroesityksellä

Rouva Haukio oli pukeutunut tyylikkääseen sinivihreään, polvimittaiseen ja lyhythihaiseen vartalonmyötäiseen leninkiin. Kuoro, jonka solistina esiintyi vuoden 2013 Suomen Lucia Elin Andersson, lauloi presidenttiparille muun muassa kappaleet Heinillä härkien ja Santa Lucia.

Presidenttipari kuunteli keskittyneenä musiikkiesitystä ja vaihtoi muutaman sanan keskenään koskettavan kauniin esityksen aikana.

IS seuraa joulutervehdysten vastaanottoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. 6

      Texasilaisäidille syyte lasten kuolemista: Lukitsi 2-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan piinaavan kuumaan autoon ”opetukseksi”

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    9. 9

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    10. 10

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    7. 7

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    8. 8

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. Näytä lisää