Armas

Kotimaa

Valikko

Kemin räjähdysautotallista löytyi massiivinen määrä räjähteitä - kuolemanvaara jopa 600 metrissä

Yksi mies kuoli ja toinen loukkaantui autotallissa sattuneessa räjähdyksessä Kemissä viime syyskuussa. Poliisi on edistynyt tapauksen tutkinnassa.
Poliisi on julkaissut yhteenvedon Kemissä syyskuussa sattuneesta räjähdysonnettomuudesta ja sen esitutkinnasta.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin illalla 13. syyskuuta, että Kemin Varpulankadulla oli tapahtunut räjähdys. Paikalle lähti useita yksiköitä sekä poliisista että pelastuslaitokselta.

Paikalla todettiin varsin pian, että Varpulankadun varressa sijaitsevan omakotitalon autotallissa oli tapahtunut räjähdys ja paikalla oli kaksi loukkaantunutta. Molempia loukkaantuneita lähdettiin toimittamaan sairaalahoitoon. Vakavammin loukkaantunut kuitenkin menehtyi matkalla sairaalaan.

Alustavissa tutkimuksissa kävi ilmi, että autotallirakennuksessa oli huomattava määrä sota-aikaisia räjähteitä. Paikalle tilattiin sekä poliisin Tepo-koulutettua henkilöstöä että virka-apuna puolustusvoimien raivaajia.

Alueen evakuointi ja eristäminen käynnistettiin ja vaara-alue tyhjennettiin asukkaista. Alueen asukkaille hankittiin väliaikainen majoitusmahdollisuus Karihaaran koululta.

Yön aikana puolustusvoimien raivaajat yhdessä poliisin kanssa tarkistivat, raivasivat ja luetteloivat autotallirakennuksessa olevan sotilasmateriaalin. Materiaali kuljetettiin pois ja se  hävitettiin puolustusvoimien toimesta myöhemmin.

Alueen asukkaat pääsivät palaamaan koteihinsa seuraavana päivänä kello 11.

Kranaatteja, patruunoita ja kymmeniä kiloja räjähdysainetta

Autotallista löydettiin muun muassa useita kymmeniä eri kaliiperin sirpalekranaatteja, jotka olivat kooltaan 20–170 millimetriä sekä sytyttimiä ja erilaisia patruunoita. Osa materiaalista oli purettu.

Autotallissa oli irrallisena tai ammusten sisällä yhteensä useita kymmeniä kiloja räjähdysainetta. Ammusten sisällä oli myös useita kymmeniä kiloja Nebelmassaa. Nebelmassa on tarkoitettu savun muodostamiseen ja materiaalien sytyttämiseen.

Puolustusvoimilta hankitun lausunnon mukaan tämän tyyppisen materiaalin purkamisella ja huolimattomalla säilyttämisellä on aiheutettu todennäköinen suuronnettomuuden riski sekä merkittävää vaaraa ihmisille ja ympäristölle.

Mikäli onnettomuudessa olisi räjähtänyt yksi tai useampi 170 millimetrin kranaatti, olisi loukkaantumisen ja jopa kuoleman vaara ollut noin 300–600 metrin säteellä räjähdyspaikasta.  Myös rakennuksia olisi voinut vaurioitua ja syttyä palamaan.

Toinen mies piikkasi kranaattia

Tapauksen tutkinnassa on käynyt ilmi, että miehet olivat olleet purkamassa 75 millimetrin kranaattia. Toinen miehistä oli piikannut kranaatin sisusta tarkoituksenaan poistaa sen sisältä räjähdysaine. Kranaatista oli poistettu sytytin aiemmin.

Kranaatti oli syttynyt jostain syystä piikkauksen aikana. Varsinaista räjähdystä ei ollut tapahtunut vaan kyseessä oli ollut deflakraatio eli niin sanottu humahdus. Tämän seurauksena piikkausta suorittanut mieshenkilö sai kuolemaan johtaneita vammoja ja toinen autotallissa ollut henkilö sai lievempiä vammoja.

Kuulusteluissa on käynyt ilmi, että miehet olivat keränneet niin sanottua "sotaromua" ympäri Lappia kahden vuoden ajan. Miesten tarkoituksena oli ollut hankkia sotamateriaalia koristeeksi. Heillä ei ollut mitään koulutusta räjähteiden käsittelyyn eikä hävittämiseen.     

Esitutkinnassa rikosnimikkeet ovat olleet räjähderikos ja ampuma-aserikos.

Tapaus oli alkuvaiheessa mittava eri viranomaisten yhteistoiminnassa suoritettu operaatio, joka onnistui poliisin mukaan kokonaisuudessaan hyvin. Peräpohjolan poliisilaitos kiittää operatiivisessa toiminnassa olleita tahoja.

Poliisin mukaan tapaus on valitettava esimerkki siitä, kuinka vaarallista vanhojen räjähteiden hallussapito ja käsittely on. Koska maastossa on edelleen paljon vanhoja räjähteitä, poliisi muistuttaa, ettei mitään vanhoja sotilasräjähteitä tai ammuksia tule kerätä eikä säilyttää ilman lupaa.

Mikäli kansalainen näkee esimerkiksi metsässä epäilyttävän ammuksen/ räjähteen, tulee asiasta soittaa hätäkeskukseen 112. Tämän jälkeen poliisin erikoisryhmä tarkistaa tilanteen. Mikäli kyseessä on puolustusvoimien materiaali, pyydetään heiltä virka-apua jatkotoimenpiteitä varten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    2. 2

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      MM-taitoluisteluun valmistautuva Emmi Peltonen seurustelusta kiekkolupauksen kanssa: ”Pysytään vaan asiassa”

    6. 6

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    7. 7

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    8. 8

      Lapset yllättivät vanhemmat petipuuhista – psykologi vastaa kauhistuneelle äidille

    9. 9

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    10. 10

      1000 litran säiliö vaarallista kemikaalia hajosi Oulussa – poliisi: ”Tehtävä on päällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    2. 2

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      MM-taitoluisteluun valmistautuva Emmi Peltonen seurustelusta kiekkolupauksen kanssa: ”Pysytään vaan asiassa”

    6. Näytä lisää