Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Varaslähtö! Osa pääsi jo syömään Helsingin Burger Kingiin - katso kuvat

Perjantaina avattava Helsingin ensimmäinen Burger King -ravintola hioi palvelujaan ja testasi toimintaansa koeasiakkaiden avulla keskiviikkona.
Paluun Suomeen tekevän Burger Kingin ensimmäinen ravintola avataan perjantaina 13.12.2013 Helsingin Mannerheimintielle, Stockmann-tavarataloa vastapäätä.

Toinen ketjun ravintola avataan helmikuussa Helsingin rautatieasemalle, joulukuun lopulla suljettavan Eliel-ravintolan tiloihin.

Burger King testasi testasi keskiviikkona Helsingissä perjantaina aukeavan ravintolansa toimivuutta keskiviikkona.

Yksi koepäivän asiakkaista oli helsinkiläinen it-alan diplomi-insinööri Osku Kannisto.
 
Hän oli syömässä koeasiakkaana Burger Kingin perjantaina avattavassa ensimmäisessä ravintolassa keskiviikkona iltapäivällä klo 17:n jälkeen.

- Söin Double Whopper with Cheese -aterian isommilla ranskalaisilla ja juomalla sekä Little Grilled Chicken -hampurilaisen.

-  Minusta hampurilaiset vastasivat sitä mitä olen ulkomailla tottunut saamaan Burger Kingistä, hän sanoo Ilta-Sanomille.

Kannisto on kokenut hampurilaisravintoloiden asiakas Suomessa ja ulkomailla. Hän ei ollut sattumalta koemaistajan roolissa, vaan hän pääsi koeasiakkaan tehtävään ilmoittautumalla Facebookissa Burger King Suomi -ryhmään.

Facebookin Burger King Suomi -ryhmä valitsi satojen ilmoittautuneiden joukosta 50 parasta hakemusta, joiden perusteella koemaistajat valittiin. Mukaan sai ottaa kolme ystävää.

- Osallistuin koeasiakkaana tilanteeseen yhtenä viiden ryhmässä.
Koko valitun testiryhmä koko oli 50 henkilöä ystävineen. Testiajankohtia oli porrastettu läpi illan, jotta asiakasvirta pysyi tasaisena.

- Burger King halusi testiasiakkailla tarkastella ravintolan arvioitua ruuhka-aikaa, jolloin he pystyvät palvelemaan noin 100 asiakasta tunnissa, Kannisto arvioi.

- Emme joutuneet maksamaan syömiämme annoksia, mutta menimme kyllä kassan kautta, jotta näimme mitä tuotteet oikeasti maksavat, hän kertoo.
 
Burger Kingin väki odottavissa tunnelmissa

- Tunnelmat ovat juuri nyt ovat hyvä, ketjunjohtaja Mikko Mollberg Restel Oy:stä kertoo Ilta-Sanomille.

- Olemme nyt niin valmiina kuin voimme olla, mutta nyt on "perhosia hieman vatsassa", hän tunnustaa.

Burger Kingin tuotteet ovat samanlaisia eri puolilla maailmaa. Entä millaisia ovat hinnat vaikkapa Berliinissä ja Helsingissä?

- Kyllä hinnatkin ovat hintakategorioiden sisällä lähes samat. Vaikkapa Burger Kingin Long Chicken -aterian hinnassa Helsingin ja Berliinin välillä ei voi olla kymmentä senttiä suurempaa hintaeroa, Mollberg arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. 6

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    7. 7

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Föhn-tuuli tuuppasi kevään lämpöennätyksen Suomeen

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. Näytä lisää