Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Kiakkomellakoitsijoiden tunnistus hankalaa - tulee viemään aikaa

Julkaistu:

Poliiseja vastaan itsenäisyyspäivänä kahakoineista mielenosoittajista useat ovat vielä tunnistamatta, kertoo rikoskomisario Pasi Nieminen Pirkanmaan poliisista.
Kuva-aineistoa Tampere-talon mellakoinnista on, mutta suuri osa mielenosoittajista esiintyi naamioituneina.

– Tutkinta tulee viemään aikaa. Mellakointiin osallistui kymmeniä henkilöitä, sanoo Nieminen.

Sen sijaan ikkunoita kaupungilla rikkoneet on Niemisen mukaan pääosin saatu selville. Poliisi on pyytänyt ja saanut yleisövihjeitä.

Mellakassa loukkaantuneista poliiseista yksi on vielä sairaslomalla. Hänen vammansa eivät Niemisen mukaan ole vakavia.

Niemisen mukaan poliisi ei pyri selvittämään, ketkä järjestivät väkivaltaiseksi kääntyneen Kiakkovieraat-tapahtuman. Poliisi tutkii pelkästään sitä, ketkä syyllistyivät illan aikana rikoksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    6. 6

      Poliisi tehovalvoo mökkiteitä ja kesäpaikkakuntia koko ensi viikon

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Juhani Tamminen ei väisty kaukalon laidalta: ”Syntyi ilmiö Don Tami, jota aion jatkaa tulevaisuudessakin”

    9. 9

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    10. 10

      Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    6. Näytä lisää