Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Joel Lilo määrättiin vuodeksi lähestymiskieltoon

Julkaistu:

Jenna Lepomäen surmajuttuun sekaantunut Joel Lilo määrättiin tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa perusmuotoiseen lähestymiskieltoon.
Suojattavana henkilönä on tamperelaisnainen, jota Joel Lilo ja Jenna Lepomäen taposta tuomittu Joona Hasselqvist olivat uhkailleet kesällä 2011, vain muutama viikko Jennan surman jälkeen.

Tätäkin naista kaksikko houkuteli lähtemään kanssaan Espanjaan. Kun nainen ei suostunut, ryhtyivät Lilo ja Hesselqvist pommitamaan häntä uhkausviesteillä.

Viime elokuussa Lilo ja Hasselqvist saivat tuomion laittomasta uhkauksesta. Vielä siinä vaiheessa kumpikin istui elinkautista murhasta, joten uusi tuomio ei tuonut rangaistukseen lisää mittaa.

Myöhemmin Lilon elinkautinen muuttui 6 vuoden vankeudeksi ja Hesselqvistin elinkautinen 12 vuoden vankeudeksi taposta.

Perusmuotoinen lähestymiskielto tarkoittaa sitä, että Joel Lilo ei saa tavata naista eikä yrittää ottaa häneen yhteyttä. Kiellettyä on myös suojatun henkilön seuraaminen ja tarkkailu.

Lähestymiskielto alkoi tiistaina ja se kestää vuoden. Joel Lilo ei ollut itse oikeudenkäynnissä.
 
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

  6. 6

    Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

  7. 7

    Paikalla olijat pelastivat veden varaan joutuneen Järvenpäässä

  8. 8

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  9. 9

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  10. 10

    Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  4. 4

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  10. 10

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

  6. Näytä lisää