Akseli

Kotimaa

Valikko

Lasten hyväksikäytöt pitävät poliisin täystyöllistettynä

Poliisi voisi paljastaa netissä tapahtuvaa lapsen hyväksikäyttöä paljon enemmän kuin nyt, kerrotaan keskusrikospoliisista.
KRP:n kansainvälisen osaston rikosylikomisario Lars Henrikssonin mukaan ongelmana on resurssipula.

– Netissä tapahtuvaa lapsen hyväksikäyttöä pystyttäisiin paljastamaan vaikka kuinka paljon. Paljastaminen pitää vain mitoittaa niin, ettei koneisto tukkeudu. Kun tehdään kotietsintöjä ja takavarikoidaan tietokoneita ja teknisiä tallenteita, jonkun pitää tutkia myös niiden sisältö, Henriksson sanoo.

Lasten oikeuksien parissa toimivien järjestöjen mukaan internet on lisännyt lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Myös lapsiseksiturismiin netti on tuonut uudenlaisia piirteitä.

Helena Karlén Ruotsin Ecpatista sanoo, että lapsiin kohdistuva seksiturismi, ihmiskauppa, porno ja prostituutio liittyvät kaikki yhteen. Lapsia voidaan esimerkiksi lähettää töihin turismikeskuksiin ja jopa toiseen maahan. Turistikohteessa lasta hyväksikäyttävä saattaa puolestaan dokumentoida tekonsa jakaakseen sen verkossa muiden samanmielisten kanssa.

– Netissä voi nykyisin vaikka ostaa lapsen, Karlén sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  2. 2

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  3. 3

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  4. 4

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  5. 5

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  6. 6

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  7. 7

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  10. 10

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  4. 4

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  5. 5

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  2. 2

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  3. 3

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  4. 4

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  5. 5

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  6. Näytä lisää