Teijo

Kotimaa

Valikko

Tuntematon superjulkkis Espoosta palkittiin työstään kuurojen hyväksi

Liisa Kauppinen sai ensimmäisenä suomalaisena YK:n ihmisoikeuspalkinnon.
Maailman kuurojen keskuudessa Liisa Kauppinen, 74, on superjulkkis. Kuurojen kansainvälinen yhteisö repesi riemusta, kun Kauppiselle myönnettiin YK:n ihmisoikeuspalkinto. Hän sai sen ensimmäisenä suomalaisena.

– Se, että saan jakaa tämän ilon koko maailman kanssa, tekee tästä tunteesta vielä paljon parempaa, Kauppinen kertoo viittomakielen tulkin välityksellä.

Palkinto rinnastaa Kauppisen muun muassa Nelson Mandelaan ja Martin Luther Kingiin, jotka ovat aiemmin saaneet saman tunnustuksen. Palkinto jaetaan joka viides vuosi menestyksekkäästä työstä ihmisoikeuksien puolesta. Tänä vuonna kuusi ihmistä saa tunnustuksen.

YK:sta kerrottiin Kauppiselle, että päätös oli ollut erittäin helppo. Hänellä oli valtava kannatus takanaan.

Suurimpana saavutuksenaan Kauppinen on neuvotellut viittomakielen osaksi YK:n vammaisia koskevaa yleissopimusta toimiessaan Kuurojen maailmanliiton puheenjohtajana. Taivuttelutyö kesti viisi vuotta, mutta kaikki tavoitteet menivät läpi.

– Monet valtiot pitivät vastustuspuheenvuoroja. Kävin aina tauolla juttelemassa heille, mikä tässä nyt on ongelma, miksi vastustat tätä, ja sain heidän mielensä muuttumaan.

Kauppinen sai jopa Venäjän ja Kiinan delegaatiot muuttamaan kantansa. Suomessa Kauppinen sai ujutettua viittomakielen osaksi peruslakia, vaikka aluksi perustuslakityöryhmä vastusti ajatusta.

Maailman kiireisin eläkeläinen

Kauppinen on ajanut kuurojen ihmisoikeuksia yli 90 maassa. Erityisesti hän on kantanut huolta kehitysmaiden kuuroista naisista.

Nyt eläkepäivillään hän on keskittynyt auttamaan suomalaisia vaikeassa elämäntilanteessa olevia kuuroja. Vapaaehtoistyössä hän on joutunut todistamaan, miten huonosti kuurojen tilannetta ymmärretään.

– Sairaalassa hoitaja saattaa puhua kuurolle potilaalle selkä tätä kohti, kun tämän pitäisi nähdä puhujan huulien liikkeet. Putkaan joutunut kuuro ei pysty tilaamaan tulkkia, jos hänen kännykkänsä takavarikoidaan, Kauppinen kertoo.

Kauppinen auttaa edelleen Kuurojen maailmanliitossa ja käy luennoimassa ympäri maailmaa. Suomessa hän on mukana kehittämässä viittomakielistä teatteria.

Kauppisen kollegat kuvailevat häntä yhdeksi maailman kiireisimmistä eläkeläisistä.

Muutoin Kauppinen elää Espoossa tavallisen mummon elämää. Hän nauttii ruoanlaitosta, lukemisesta ja lukuisten ystävien tapaamisesta. Hän iloitsee siitä, että teini-ikäiset lastenlapset haluavat edelleen leipoa hänen kanssaan piparkakkutalon.

Ihmisoikeudet elämäntehtävänä

Kauppisen palo ihmisoikeuksien puolustamiseen huokuu läpi haastattelun. Ensitöikseen hän harmittelee, miksi toimittajat kyselevät pelkästään kuurojen asioista eivätkä laajemmin ihmisoikeuksista.

Kauppinen uppoutuu omaan maailmaansa puoleksi tunniksi. Hän puhuu, kuinka naisten asema paranisi, jos miehet ymmärtäisivät heitä, ja maailmaan saataisiin rauha, jos ihmiset ymmärtäisivät toistensa erilaisuuksia. Hän puhuu kielioikeuksista, vammaisten oikeuksista, kriisiviestinnän puutteellisuudesta ja yleisesti kehitysmaiden ongelmista.

Kollegojen mukaan Kauppinen on omistanut koko elämänsä ihmisoikeustyölle. Häntä kehutaan maailman vaatimattomimmaksi ihmiseksi, mutta samalla erittäin määrätietoiseksi.

– Useasti ihmiset, jotka kohtaavat Liisan ovat aika vaikuttuneita, hänessä on luontaista karismaa, kuvailee Laura Pajunen Kuurojen liitosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas tekivät harvinaisen tempun – tätä herkkua ei usein tarjoilla

    2. 2

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    3. 3

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    4. 4

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    5. 5

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    8. 8

      Kiire ajoi Marita Taavitsaisen ja Tomi Natrin avioeroon – opettelevat nyt huomioimaan toisiaan paremmin: ”Tutustumme uudelleen”

    9. 9

      Outi Nyytäjä on kuollut

    10. 10

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    7. 7

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    8. 8

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas tekivät harvinaisen tempun – tätä herkkua ei usein tarjoilla

    2. 2

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    3. 3

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    4. 4

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    5. 5

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    6. Näytä lisää