Urpo

Kotimaa

Valikko

Tässäkö uusi ratkaisu suomalaisten rapautuvaan koulumenestykseen?

Julkaistu:

Koulut
Sekä Opetushallitus että opetusministeriö ovat innostuneet pelien mahdollisuuksista opetuksessa.
Opetushallitus on juuri viimeistelemässä nelivuotista hankettaan, jossa lukiot ja peruskoulut ovat kehittäneet erilaisia tapoja hyödyntää pelejä ja virtuaalimaailmoja opetuksessa.

Lähiaikoina myös opetusministeriö julkaisee suunnitelmansa väylästä pilvipalveluihin, jotka helpottaisivat digitaalisten materiaalien käyttöönottoa kouluissa. Samassa yhteydessä on tarkoitus keskustella, voitaisiinko oppimispeleillä lisätä opiskelumotivaatiota.

– Pedagogisesti hyvät pelit voivat olla yksi keino vaikuttaa matematiikan oppimistulosten paranemiseen ja siihen liittyviin motivaatioon ja asenteisiin, sanoo ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen opetusministeriöstä.

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on myös rahoittanut tänä vuonna seitsemää hanketta, joissa kehitetään oppimispelejä.

Yhdessä Tekesin hankkeessa Jyväskylän yliopisto on tutkinut, millä viihdepelin ominaisuuksilla oppimispeleistäkin saadaan koukuttavia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston muistotilaisuus käynnissä Säätytalossa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkoi Säätytalossa

    5. 5

      Iso poliisioperaatio Alajärvellä – poliisi varautui kiinniottoon järeästi

    6. 6

      Tellervo Koivisto laski miehensä arkun päälle hautaan yhden tulipunaisen ruusun

    7. 7

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    8. 8

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    9. 9

      Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

    10. 10

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkoi Säätytalossa

    6. 6

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    7. 7

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston muistotilaisuus käynnissä Säätytalossa

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston muistotilaisuus käynnissä Säätytalossa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkoi Säätytalossa

    5. 5

      Iso poliisioperaatio Alajärvellä – poliisi varautui kiinniottoon järeästi

    6. Näytä lisää