Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Huippuonnekas huvipuistoreissu - perhe rikastui 400 000 eurolla

Julkaistu:

Kesälomareissu Tampereen Särkänniemeen rikastutti eteläsuomalaista perhettä paitsi huvipuistokokemuksella, myös mojovalla Eurojackpot-voitolla.
Perheen Eurojackpot-rivissä oli 5+1 oikein, mikä tiesi 400 000 euron voittoa.

- Menimme huvipuiston ulkopuolella sijaitsevaan Kahvila Särkänniemeen, jossa pelasimme muutaman rivin Eurojackpotia saman illan arvontaan. Emme kuitenkaan tarkistaneet peliä enää perjantai-iltana, vaan odotimme seuraavaan päivään, pariskunta kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Lauantaina vaimo hoputti miestään tarkistamaan, oliko pelissä voittoa.

- Tarkistaessani kupongin toista riviä vaimo kysyi, tuleeko sieltä mitään, johon vastasin, että mitä luulet, no ei todellakaan. Samalla siirryin kolmanteen riviin ympyröiden numeroita peräjälkeen.
 
Kun huomasin, että olin ympyröinyt rivistä 5+1 oikein, heitin kynän pöydälle ja sanoin vaimolle, että nyt loppui kituutus.

Eihän hän sitä tietenkään uskonut, ja täytyy myöntää, että itselläkin meni hetki, ennen kuin tajusin koko asian, mies sanoo.

400 000 euron voitto toi yksityisyrittäjien elämään mukavaa helpotusta. Firmaan hankittiin isompi kulkupeli, jonka kyytiin kaikki työvälineet varmasti sopivat.

- Lisäksi pystyimme lähtemään kunnon lomalle ulkomaille ensimmäistä kertaa sitten lasten syntymän, ja siitä on sentään jo yli yhdeksän vuotta. Päätimme repäistä kunnolla ja lähteä viikon sijasta kahdeksi viikoksi reissuun.

- Täytyy sanoa, että voiton ansiosta loma todella tuntui lomalta. Ei tarvinnut tuskastella menetetyistä keikoista tai mistään muustakaan työhön liittyvästä. Puhelin oli visusti kiinni koko loman ajan, voittajat myhäilevät.

Itsenäisyyspäivän arvonnassa (kierros 49/2013) Eurojackpotissa on tarjolla noin 21 miljoonan euron potti.

Tähän mennessä Suomeen on saatu kaksi Eurojackpotin täysosumaa. Molemmat ovat menneet Etelä-Pohjanmaalle.

Alkuvuonna (kierros 4/2013) nettipelaaja Seinäjoelta sai Eurojackpotin täysosumalla 29,5 miljoonan euron voiton.

Syksyllä (kierros 39/2013) Teuvalla pelattuun Eurojackpot-riviin osui 21,3 miljoonan euron arvoinen täysosuma.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    3. 3

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Edmonton kauppasi floppihyökkääjän – miten käy Jesse Puljujärvelle?

    6. 6

      Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    9. 9

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    10. 10

      Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    3. 3

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Edmonton kauppasi floppihyökkääjän – miten käy Jesse Puljujärvelle?

    6. Näytä lisää